lauantai 2. elokuuta 2014

Lisää luonto ja liikuntaa ja luontoliikuntaa

Nyt tulee lisää luontojuttuja.

Olimme eräänä kauniina torstaipäivänä tuutorini Tinan kanssa taas luontoretkeilemässä. Mukana oli myös hänen tyttärensä ja eräs ystävä. Matkamme suuntasi sillä kertaa Eifelin luonnonpuistoon. Luonnonpuisto on tunnettu muun muassa metsäkissoista, joka on myös puiston logossa. Katit melkein hävitettiin puistosta 1800-luvulla, mutta suojelun tuloksena siellä asuu nyt noin 1000 villikissaa. Se on valtakunnallisesti laajin populaatio. Puistosta löytyy myös noin 1600 erilaista vaarantunutta eläin- ja kasvilajia. Melko merkittävä mesta siis! :)

Tietysti ensin oli päästävä puistoon. Kipitin aamulla sitten taas Köln Südin asemalle. Noh en ollut ainoa, joka halusi matkata pyörän kanssa junassa. Jossain samalla suunnalla oli pyöräilytapahtuma ja juna oli aivan tupaten täynnä pyöriä. 

Pyörä jos toinenkin junan eteisessä.
Puistosta löytyy myös Ordenburg Vogelsangin linnoitus ja sotilasharjoitusalue--> onko tää ees sana? (military training area). Natsit käytti aluetta "tulevien johtajien koulutukseen" vuosien 1936-1939 välillä. Se on suurimpia arkkitehtuurisia rakennelmia, mitä on jäänyt natsien ajoilta. Alueen laajuus on noin 50 000 m². Melkoselta rakennelmat kyllä näyttikin ja kuinka paljon niistä oli todellisuudessa maan alla... Yleisölle avoin paikka on ollut vuodesta 2006 asti.


Victor Neels bridge
Näkymä sillalta

Retkeilijä riippusillalla.




Willy Meller: Sportlerrelief

Willy Meller: equestrian relief at the main gate




Jättietana


Urheilukenttä





Fingerhut



Ei morjens niitä mäkiä!

Viikonloppuna urheilu jatkui...
Aluksi penkkiurheiltiin suomalaisen ja bulgarialaisen pariskunnan kanssa jalkapallon merkeissä. Kyseessä oli Saksa- (ei mitään hajua enää että kuka)??? peli. Joka paikka oli pullollaa porukkaa katsomassa, mutta mahduille kuitenkin yhden pubin nurkkaan tuijottamaan jalkapalloa. 

Paras kisakatsomo olisi varmaankin Aachener Weierilla, mutta se nyt on vaan niin tunkutäynnä, että huh. Olenkin tyytynyt pari kertaa lenkkeilemään pelin aikaan siitä ohi ja lähinnä vain ihmetellyt tunnelmaa.

Samana viikonloppuna oli Kirchen Lauf- tapahtuma. Myös Kolpinghausin porukka oli ilmoittautunut sinne juoksemaan ja minä siinä mukana. Asukkaiden kanssa en kerennyt treenata kuin kerran. Onneksi olin kuitenkin käynyt yksikseni kipittelemässä ja 5km juoksu sujui muitta mutkitta aurinkoisessa säässä. Juoksu tehtiin vielä joukkueissa/pareina, jolloin väsyn yllättäessä oli tuki lähellä!

"Voittajan" on helppo hymyillä. :D

Ajatelmia, hajatelmia ja sateenkaaria taivaanrannassa

Edelliseen urheilupostaukseen lisättynä, ostin myös jonglöörauspallot ja liikan tunnilla opittua on tullut harjoiteltua iltojen iloksi. Aluksi kuten hevoset laput silmillä seinää vasten ja nyt se alkaa jo pikkuhiljaa sujua. Pallot lähtee mukaan Uuteen Seelantiin! ;)

Tämä viimeinen kirjoitus Saksasta on muutenkin vähän sellaista ajatuksenjuoksua ja irtonaisista paloista koottua juttua.Ja aikatauluista ja omasta saamattomuudesta johtuen, julkaistaan vasta nyt, vaikka todellinen sijaintini on jossain ihan muualla kuin Saksassa. :D

Yksi iltapäivä joku 3 viikkoa ennen lähtöä istuskeltiin Annikan kanssa puistossa ja sitten siihen tuli pari jannua esittäytymään, että he ovat mainostoimistosta ja tekevät koekuvauksia erästä olutmerkkiä varten. Me ja muutama muu randomi pääsimme sitten kuvauksiin mukaan. Tehtävänä oli hengailla kyseinen "bambi-olut" kourassa ja fiilistellä tunnelmaa. No siinä fiilistellessä kävi ilmi, että yksi toisen porukan tytöistä oli UUDESTA SEELANNISTA..Siis mitä!!!????!!!! UUDESTA SEELANNISTA!! Nyt mulla on joku jolta kysyä, jos tulee pulmia! :D Jäätiin sitten niiden kanssa hengaamaan ja tuli kokeiltua slacklinea, eli siis nuoralla kävelyä. Ihan törkeen siistiä. Kymmenkunta kertaa tuettuna narulla huojuen ja lopulta pysyin siinä ihan ite! Ja porukka laittaa sinne niitä naruja sillei, et kuka tahansa voi tulla kokeilemaan sitä. 

SUOMI HEI!! Missä meillä on vastaavat mahdollisuudet puistossa ja kuinka moni laittaa sinne mitään, että kaikki muutkin saisi tulla kokeilemaan? Lisäksi en ole nähnyt yhtään ihmistä täällä hervottomassa räkäkännissä tai örveltämässä ja haastamassa riitaa, vaikka sitä kaljaa ja viinaa saa ihan joka kaupasta. Luin vasta Riku Rantalan kolumnin aiheesta ja ihan näillä vähillä omilla kokemuksilla tunnistan ongelman...myös itsessäni...huomasin yksi päivä kauhistelevani, kun myynnissä olevat voileivät eivät olleet kylmässä ja lihatiskin työntekijällä ei ole kumihanskoja ja tiskirätin jälkeen otettiin sisäfile kouraan. Voi Suomi, sääntöjen luvattu maa. Ja voi me suomalaiset, ihme jos vanne vähän kiristää päätä välillä. 

Esimerkkejä siitä, miten asiat voisi hoitaa. Festarit yliopistolla, Früh:ta tiskiin ja vanne ei kiristä:

HUMF- festarit yliopistolla.

Ihan kummallista oikeasti. Enää vaan muutama ihan hassu hetki, että mä lähden täältä Kölnistä pois (TÄMÄ KIRJOITETTU SIIS VIKALLA VIIKOLLA).Alakerran naapuri, yksi alunperin puolalainen poika, ihmetteli että joko mä oon lähdössä kohta. Että "ajattelitko sitten esim. vuoden tai viiden vuoden päästä tulla takas Kölniin ja sanoa morot kaikille tutuille täällä. Sillon tajusin, että enhän mä tiedä oikeesti, milloin tulen takaisin tänne, tai tulenko..

Saksan ryhmässä mun luottokaverina ollut puolalainen tyttö oli tunneilla myös viimeistä kertaa kolmanneksi viimeisellä viikollani. Hassua, kun meistäkin ehti tulla ihan hyvät kaverit ja nyt voi olla, etten näe sitä enää ikinä. Lupailin kyllä, että sinne pidemmille reissuille lähtiessä alan kirjoittamaan blogia ainakin jollain tasolla myös englanniksi. Ihan, että nämä kaikki uudet ystävyydet ja tuttavuudet pysyy myös kärryillä mun kuulumisista. Luultavasti tai ainakin toivottavasti tulevan vuoden aikana kielitaitoni kehittyy sen verran, että pystyn muutaman sanan raapustamaan muullakin kielellä, kuin suomella.

Suvaitsuvaisuudesta puheenollen. Viimeisenä viikonloppuna oli Colognepride. Kävin katsomassa lauantai-iltana Candlelight against oblivion- tapahtuman ja sunnuntaina ennen puolta päivää retkeilin katsomaan mielenosoituskulkueen keskustaan. Samalla näki Domin ja Reinin viimeisiä kertoja vähään aikaan.Tässä liuta kuvia kyseisestä tapahtumasta. 

Kahdella on tukka ja meikit hyvin, kolmannesta en nyt oikeen tiedä! ;)
Candlelight against oblivion

Koreita paraatipoikia



Poliisit piti huolta, että järjestys säilyi. ;)

Lentoemot

Paraatissa oli mitä mielikuvituksellisempia hahmoja...

Kts. edellinen kuvateksti. :D

Nämä kaverit teki jotenkin vaikutuksen muhun. Perhospäät. :)


Spidermaaaaannn!!!

Kolmas vaihtoehto on kieltämättä aika kiehtova. :)



Lamppuleidi

Mielenkiintoista!

Conchita Wurst!


Tuuli oli sen verran reipas, että lätsä ei meinannu kestää päässä.

Ps. Myös kaupoissa oli hääkoristeita mies- ja naispareille. ;)

Mihinkä muuhunkaan sateekaariviikonlopun voisi päättää...? ;)





Mitä jäi käteen Kölnistä:
  • Ymmärrän ainakin saksaa paremmin, kuin ikuna ennen. Ehkä uskallan myös vähän puhua...Mutta kielioppi on sitten edelleen asia erikseen.
  • No englannin puhuminen on tullut varmemmaksi, mikä on ihan hyvä tulevaa ajatellen...
  • Huipputyyppejä ja uusia ystäviä.
  • Yhteisöllisyys
  • Minä pärjään suurkaupungissa, siis MILJOONAkaupungissa!
  • Yksi kaupunki lisää, jossa tunsi olevansa kotona.
  • Pitää tulla joskus vielä takas matkailemaan Euroopassa ihan urakalla. 
  • Muutokset omiin ajattelutapoihin, ja joidenkin ajatusten, ideoiden ja tulevaisuudensuunnitelmien vahvistuminen omassa päässä.
  • Ihan törkeen hienot ukkosilmat ja niitä oli monta!
  •  Päätä vaivaava kysymys: Voiko täällä asua papukaijoja/undulaatteja? Koska olen useampaan kertaan ollut bongaavinani sellasia vihreitä, kovaäänisiä ja pitkäpyrstöisiä, mutta ne on niin arkoja ja nopeita, etten ole nähnyt yhtäkään paikallaan. Voiko ne olla jotain karanneita lemmikkejä, vaikka niitä on melko paljon. Vai onko joku muu laji vastaava? Minuu vaivaa... :'D
  • OSAAN NYT JONGLÖÖRATA KOLMELLA PALLOLLA!! 

Viimeinen viikko on meni hujahtaen. Oikeastaa koko kolme kuukautta meni hujahtaen. Olisihan täällä voinut viettää vielä toisen 3kk. Toisaalta, kuten tämän Kolpinghausin toimistotäti totesi, että ehkä ihan hyvä myös niin, että nyt jää ikävä ja halu tulla takaisin kuin, että vuoden päästä saattaisi olla ihan kyllästynyt koko paikkaan.
Köln kyllä jää varmasti yhdeksi paikoista, joita tulen kaipaamaan. Asumista, ihmisiä, hetkiä ja elämää täällä.

Mun ikkunasta näkyy kaukana korkea kerrostalo. Illalla pimeässä sen ikkunoiden valot väreilee. Se tuo mulle jostain syystä joka kerta Egyptin mieleen. En oikein tiedä miksi. Joka tapauksessa sitä maisemaa on rauhaisaa katsella.

Mutta never say never. On mulla pari viritelmää menossa. Ei sitä tiedä, vaikka matka eksyisikin vielä tänne suuntaan maailmaan. Ellei muuten, niin jonkun lomamatkan muodossa ainakin. Sillä pala mua jää tänne.

Kiitos Köln, I will miss you! <3 

Kiitos Turtlesit! Saksan tentti meni läpi ja kurssista tuli 3!

Ein Liebeslied für Köln, tähän on hyvä päättää:
https://www.youtube.com/watch?v=Sy6OFzAbbto
 
ps. infoa edellisestä
http://www.rundschau-online.de/koeln/-aevver-et-haetz-bliev-he-in-koelle--ein-liebeslied-fuer-koeln,15185496,20781642.html 

pps. Tuosta murteesta (Kölsch)  ei sitten kannata yrittää ottaa mitään selkoa. :'D

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kia Ora! Se on menoa nyt!

Huh, huh! Viimeiset päivitykset saatiin kasaan Saksasta vasta Suomen puolella (julkaisen ne sitten jossain välissä, nyt ei ehdi) ja nyt jo seuraava lähtö kolkuttelee kutsuvasti ovella. Opiskelu vaihtuu vapaaehtoistöihin ja kirjaimellisesti sijainti tuonne maailman toiselle puolelle. :) Blogin luonne muuttuu nyt myös sen verran, etten höpötä vaan ihan lämpimikseni joutavia kuulumisia, vaan kerron ihan jotain asiaakin vuodestani Maailmanvaihdon/ICYE:n vapaaehtoisena.

Suomen "loman" aikana ehdin muun muassa:

Linna Olavin

Ruokojärven maisemia

Mökki ja Elli-koiruus

MITÄ?

Ensimmäiset 6kk ainakin tulen työskentelemään Assistant park rangerina (no mikä titteli!)  Mclarens Falls parkissa. Työssä yhdistyy melkosen hyvin nuo Luston asiakaspalveluhommat ja seurakunnan viiden kesän puutarhaurakoinnit hautausmailla. Niin ja tietysti ei tuosta ympäristönsuunnittelijan (AMK) tittelistä myöskään haittaa ole.  Työhön kuuluu siis piha/puutarhahommia, siivousta, asiakaspalvelua jne. Sekä yksi, mistä pidän erityisesti: oksien kerääminen. Kuusi kuukautta aivot narikkaan ja oksia kärriin. Sopii mulle. :D Tulen asumaan puistossa mökissä 29-vuotiaan Pariisilaisen tyttösen kanssa. Ei kyllä haittasi yhtään,vaikka tarttuisi pari sanaa ranskaa matkaan.

MITEN JA MILLOIN?

Nämä lähdöt kypsyivät ehkä hiljalleen tuolla takaraivossa. Aina oli jonkinlainen halu lähteä. Sellainen maailmankaipuu tai maailmantuska, ihan miten sen haluaa ajatella. Vaikka ajatus kypsyi hitaasti, alkoi sitten tapahtua rytinällä. 

Joskus ennen joulua, olisiko ollut marraskuuta, törmäsin Maailmanvaihdon sivuihin netissä. Taisipa tulla vastaan Facebookin ihmeellisessä maailmassa. Asiaan hieman tutustuttuani, ei tarvinnut kauaa miettiä, että kirjoitanko hakemuksen vaiko en. 

MIKSI?

AI mitä, miksi Uuteen Seelantiin?
1. Luonto ja maisemat
2. Luonto ja maisemat
3. Luonto ja maisemat

No okei. Kyllä sitä olisi kiva kokea kaikkea uutta ja oppia enkkua ihan hullun hyvin. 
Mutta LUONTO JA MAISEMAT ja eläimet. :D

ODOTUKSIA?


  • Tutustuminen uuteen kulttuuriin,
  • Kielitaito!!
  • Kaikki luontojutskat! 
  • Tottakai kokemukset ja uudet ystävät!

VALMISTAUTUMINEN?


  • Saksan vaihto oli melkosen hyvä laskeutuminen elämään ulkomailla
  • Rinkan täyttäminen (varatkaa hei tähän aikaa, turhautuminen tulee joka tapauksessa!)
  • Viisumi (Working Holiday tms. Helppo hakea!)
  • Hakemukset ja paperisota, että kaikki lippuset, lappuset ja sopimukset hoidettu
  • Matkustustilmoitus
  • KV- ajokortti (mutta hiivatti se vasuriliikenne!!)  
  • Passin uusiminen mahdollisesti (PItää olla 3-6kk voimassa paluun jälkeen)
  • Tullisäädökset ( Tällä hetkellä tullattavaksi menee parit kengät, suklaamustikat, tervasaippua ja pari pikkuista puuveistä. Katsotaan, saako
  • Lennot (Varaa ajoissa! Aucklandiin taitaa päästä kätevämmin, kuin Wellingtoniin. Tulee vain vajaat 30h matkkustamista)
  • RAHAA/rahanvaihto. Se onnistuu onneksi näppärästi myös Forexin nettipalvelussa ja muakin oottaa kasa käteistä NZD (Uuden Seelannin dollari) Helsinki-VAntaalla!
  • Reipasta mieltä ja henkinen valmistautuminen aikaeroon. 

UUSI SEELANTI: KIIVEJÄ JA HOBITTEJA
Uuden Seelannin nimi maoriksi "AOTERAOA" tarkoittaa pitkän valkoisen pilven maata. Eläimistö ja luonto on vähintäänkin ainutlaatuista! Ja tottakai Taru sormusten herrasta on muokannut mielikuvia tuosta pallon toisella puolella sijaitsevasta kahden saaren muodostamasta maasta. Unelmakohde! :D Mutta jokainen voi netistä selata juttuja Uudesta Seelannista ja mä kerron täällä lisää! :D

Tästä alta vielä "nice to know"- juttuja. :)
http://www.buzzfeed.com/jemimaskelley/things-you-did-not-know-about-new-zealand
Joista pari poimintaa, miksi on VIELÄ SIISTIMPÄÄ LÄHTEÄ!
  • Only 5% of NZ’s population is human- the rest are animals.  
  • Blue Lake, in Nelson Lakes National Park, has the clearest water in the world.
    New Zealand is home to the world’s smallest dolphin species. 
  • NZ is home to more species of penguins than any other country.
    In 1893, New Zealand became the first country to give women the right to vote. 

  • The Māori name for NZ, Aoetaroa, means ‘land of the long white cloud’.
    In 2013, NZ legalised same-sex marriage. 
  • About one third of the country is protected national park.  
  • There are no nuclear power stations in New Zealand.

Että terve ja moro, ja tervetuloa matkalle mun kanssa!  

_______________________________________________________________________________________

And as I promised for my friends that doesn't speak or understand Finnish that well...Here comes something in English! ;) And first, I have to say sorry for all the grammar and spelling mistakes. I will improve my English during this year in NZ. Maybe at the end of the year you'll actually understand something that I have wrote here! :D

I'm going to spend next year doing voluntary work in New Zealand. Voluntary work organization is ICYE/ ACVE. 

First 6 months I'm working as an assistant park ranger. That includes for example customer service, cleaning, gardening work and picking up branches! :'D Not bad at all. Mclarens Falls Park is located at the Eastern cost of Northern Island near Tauranga and the Bay of Plenty. There are waterfalls and glow worm caves in that park. If you Google pictures of that park or Tauranga: NOT BAD! :D I think it will be nice place to spend first 6 months. I will live in some cottage in that park with 29 -year-old girl from Paris.

WHY?
So, why I'm going?
Nature, nature, NATURE and landscapes and animals! I think I don't have to explain more. :) Now it is also good time to leave, before I have to go working or pretend to be grow up and adult.  ;)

And of course I will have a lot of amazing experiences and new friends! :) 

At the end: 
  Here is something "nice to know"
http://www.buzzfeed.com/jemimaskelley/things-you-did-not-know-about-new-zealand

  • Only 5% of NZ’s population is human- the rest are animals.  
  • Blue Lake, in Nelson Lakes National Park, has the clearest water in the world.
    New Zealand is home to the world’s smallest dolphin species. 
  • NZ is home to more species of penguins than any other country.
    In 1893, New Zealand became the first country to give women the right to vote. 

  • The Māori name for NZ, Aoetaroa, means ‘land of the long white cloud’.
    In 2013, NZ legalised same-sex marriage. 
  • About one third of the country is protected national park.  
  • There are no nuclear power stations in New Zealand.

PS. If you want to read something more, put that Finnish text in Google Translate. Perhaps it will translate something more for you. ;)

XOXO -Riina

tiistai 24. kesäkuuta 2014

24 kania ja muita luontojuttuja

Siispä heipä hei täältä Riinan luontoillasta!

Täällä oli jokunen aika sitten oikein kunnon myrsky. Siitä uutisoitiin seuraavana päivänä, että tappajamyrsky. :D Joku viisi ihmistä oli kuulemma kuollut jäätyään puista tippuneiden oksien alle ja sitä rataa. Kyllä se salamoikin ihan taivaan täydeltä ja tuuli ja satoi..Mutta mun mielestä se oli aivan älyttömän upeaa. Olihan tuossa kyllä vastapäinen aukio ja leikkikenttä täynnä rojua, roskaa ja katkenneita oksia, mutta se voima, millä se myrsky tuli. Huh.

Lasketaan nyt luontojuttuihin myös se, että käytiin uimassa Otto- Maigler Seellä. Sellanen pyöreähkö lampi, mihin oli tuotu hulluna hiekkaan rantaan ja tehty rantaklubit ja kaikki. :DD Siellä oli ihan paras sellaset ponttoonit, joille pystyi mennä tasapainoilemaan. Siellä mä heiluin kolmen ehkä 15v pojan kanssa ja harjottelin takaperinvolttia...En tiiä mitä pojat ajatteli tälläsestä tädistä..Mutta hassua on se, että moni hehkutti sitä järveä ja sitten se olikin sellanen "lätäkkö".



Otto-Maigler See


Rantamaisemia ja melkein kärtsännyt iho.

Kaikki urbaanit eläimet on huvittaneet ja piristäneet mun päiviä täällä. Mustarastaat tietty kärjessä. Sitten on oravat, siilit, jopa rotat. :D Lenkillä ollessa tai koulusta tullessa lasken aina citykaneja. Viimeksi eilen koulusta tullessa bongasin jänön jos toisenkin, yhteensä 24 kipaletta. Haukkoja täällä näkee myös puistojen yllä välillä, vaikka paremmin ne taitaa viihtyä tuolla metsissä ja maaseudulla. Toivon mukaan ne saa säädeltyä tuota hurjaa citykanikantaa. Niin ja olen nähnyt myös useamman punarinnan, joka tuntuu Suomessa olevan välillä vähän harvinaisempi vieras!

Kohokohtia iltaisin on lepakot (mitä kyllä näkee Suomessakin). Ne on kuitenkin joka kerta yhtä siistejä otuksia nähdä. Kotona vanhempien luona ne asuu talon vintillä ja navetassa ja onpa muutama lepakonpentu eksynyt joskus terassille. Yksi paikallinen tuttava ei millään meinannut uskoa, että ne hämärällä taivaalla lentävät otukset on lepakoita. Hetki jos toinenkin väiteltyämme, hänkin tuli lopulta siihen tulokseen, että lepakoita ne on (koska kyllähän ne nyt lentää ihan eri tavalla kun tavan varpuset ja kumppanit).

Yksi lempipaikoistani on melkein vieressä sijaiseva Friedhof Melatenin hautausmaa. Olin siellä yhtenä päivänä kävelemässä ja tyhjentämässä päätä lintujen laulussa ja puiden huminassa. Istahdin hetkeksi penkille, ja takaa kuului hetken päästä rapinaa. Käännyin varovasti katsomaan. Ei kuulu mitään.....Sitten puunoksaa pitkin vipeltää kaksi pyöreäkorvaista hiirtä. Siellä ne hiiret leikkivät ja etsivät ruokaa vanhojen puiden, hautakivien ja murattipensaiden keskellä. Välillä ne hävisivät ja sitten taas ilmeistyivät jostain murattipuskasta. Toinen hiiristä eksyi melko lähelle minua, ennen kuin tajusi, että ei saakeli, penkillä istuukin joku. Tunti siinä vierähti, että pääsin hautausmaalta pois, kun ihmettelin tuota hiirien valtakuntaa.


Hautausmaan perhonen (hiiret oli liian nopeita mulle!)

 Mutta siistein juttu tähän listaan oli Vulkanpark ja Laacher See, mihin pääsin mun tuutorin Tinan mukana. Se oli yliopiston maantieteen laitoksen retki. Päivä oli melkoisen pitkä. Aamulla olin hyvissä ajoin klo 8:18 menossa 4 metrolla Köln-Süd- asemalle, mutta asemalla sitten kävikin ilmi, että kaikki sieltä lähtevät junat olivat ihan hulluna myöhässä. Tunnin odottelun jälkeen oikea juna sitten vihdoin tuli ja pääsin matkalle kohti määränpäätä. Jäin väliasemalla pois, mistä Tina nappasi minut ja pari muuta tyttöä kyytiinsä ja sitten köröteltiin Maria Laachin luostarin parkkikselle muuta retkiseuruetta odottelemaan. 

Maria Laachin luostarialue, missä ei kyllä ehditty suuremmin pööpöillä.
 
Reitti kulki kartan päästä päähän keskellä olevaa tietä seuraillen.
  

Itse retki alkoi klo 11. Tarkoituksena oli kävellä n.15 km ja tutustua vulkaanisiin muodostumiin puiston ja järven alueella. En ihan hirveästi ymmärtänyt opettajan saksankielisestä selostuksesta. Pääkohdat lähinnä. Kun muut tutustuivat erilaisiin vulkaanisiin kivilahjeihin ja muodostumiin, käytin oman aikana kuuntelun lisäksi ihmettelyyn, ihasteluun ja valokuvaamiseen. Alla kuvia retkeltä.


Päivän kävely alkamassa.
Kukkeja

Puron pohja ja aurinko

Metsäpuro/pikkujoki

Metsänpohja oli täynnä murattia.

Luolastoa. Toi maa-aines oli jotain saventapaista. Pölysi ja varisi hirmusesti.

Murattimetsä



Kukkulan päälle oli tuotu penkki. Maisemia pystyi siis katselemaan ihan antaumuksella!



Maaseutumaisemia

Penkki nro. 2.


Hieman ylläolevan kuvan ottamisen jälkeen kurvasimme metsikköön. Siellä oli ihan hulluna muurahaisia. Kun pysähtyi kuuntelemaan, niin kuului vaan sellainen tasainen rapina, kun muuraihaiset kiirehtivät kuivien maahan varisseiden lehtien päällä. Kauaa ei tuota rapinaa voinut kuunnella, kun muurahaiset kiipesivät puremaan nilkkoja.

Lydia turm

Maisemia tornista. Ps. Laacher See on pyöreä, koska se on vanha tulivuoren kraateri (no kuin siistiä se nyt on!!)

Metsikköä
Liuskekiveä

LIsää liusketta
Rantakivikko ja aurinko

Koivuja, lehmiä ja järvi; melkein kun Suomi-maisema!

Muuuu
Iloiset retkeilijät



Retken jälkeen oli takki hieman tyhjä, kun oli kävelty koko päivä, mutta ilma ja seura ei olisi voinut olla parempaa. Ihan huippuretki! 


Terkuin luontohippi, jonka eka sana on kuulemma ollut päpy (=käpy).