Matkustuskuukausi 20.12.2014 - 18.1.2015 OSA 1.

Päivä 1. 

Matkustuskuukautta oli suunniteltu jo monta kuukautta etukäteen ja hiljalleen hamstrattu tavaroita nurkkiin pyörimään.  Matkasuunnitelma lyötiin lukkoon Aucklandin vierailun lomassa, kuten aikaisemmin kerroin. Auton käytimme WOF- tarkastuksessa, sillä tarkoituksena on myydä auto matkustuskuukauden jälkeen. Muutenkin oli ihan mukava tietää, että onko auto edes turvallinen ajaa. Jarrupalat piti muun muassa vaihtaa, mutta nyt matkustuskuukauden ja tuhansien mutkaisten ja mäkisten kilometrien jälkeen, se tuntuu todella viisaalta teolta. Sain synttärilahjaksi pehmolelupossun, joka oli löytynyt eksyneenä puistosta. ”Piggy” pääsi mukaan matkalle ja täällä on myös kuvia Piggyn seikkailuista reppureissaajana (aina kun muistettiin ottaa se mukaan autosta).

Aamulla tungimme viimeiset tavarat autoon, hyvästelimme kahvilan tytöt ja sitten nokka kohti Wellingtonia. Ajomatka Wellingtoniin kesti noin seitsemän tuntia. Illalla kuuden maissa saavuimme hostellille (Rowena Backpackers). Telttailualue oli vanhan talon takapihalla. Hostelli oli siis vanha iso puutalo. Huoneita siellä taisi olla yhteensä kolmessa kerroksessa. No illalliset naamariin ja telttaan. Ensimmäinen yö meni vähän siinä ja tässä, koska Windy Wellington on vähintääkin nimensä veroinen. Yöllä tuntui, että tuuli ja sade lennättävät teltan suoraan eteläsaarelle.

Kyllä sinne vielä kolme tyttöstä mahtuu!

Ensimmäinen sateinen ja tuulinen yö Wellingtonissa

Rowena Backpackers

Päivä 2. 

Aamupäivällä marssimme Te Papa- museoon, koska siellä oli TYRANNOSAURUS- näyttely!!! Suurin osa museon tarjonnasta oli ilmaista, mutta muutamaan erikoisnäyttelyyn tyrannosauruksien lisäksi oli erillinen pääsymaksu.  Olihan se nyt ihan törkeen siistiä nähdä ihka oikeita dinojen fossiileja ja se on jotenkin niin käsittämäntöntä tai käsittämättömän hienoa, että sellasia elukoita on joskus ollut olemassa.  Museo oli muutenkin upea paikka. Varmaan jokaisessa museossa Uudessa Seelannissa on jotakin maoreista ja uudisraivaajista (settlers). Lisäksi museossa oli näyttely Uuden Seelannin eläimistä ja kasveista (From sky to the water).  Illalla menimme katsomaan Roxy-teatteriin Miramariin viimeisen Hobitti-elokuvan. Olimme aikaisemmin  ahmineet G:n kanssa aikaisemmat Hobitit ja THS:t, niin olimme kärryillä, mitä on tapahtunut.  Täytyy sanoa, että viimeinen Hobitti oli ehkä pienoinen pettymys tai elokuvalta odotti ehkä enemmän. Mulla on tapana spoilata leffoja, joten nyt en kerro enempää tästä aiheesta! 

Örgh!

WOW, ohan noi nyt vaan niiiin siistejä!!!

Windy Wellington

Piggy matkalla kohti seikkailua!

New Worldistä kävimme hakemassa vähän murua rinnan alle, sillä Bluebridgen lautta lähti klo 2:30 yöllä. Kana-fetasalaatti maistui kyllä taivaallisen hyvältä ja sen jälkeen ehti ottaa unet ennen lauttaan menoa. Auton ajaminen lautalle on aina oma jännitysmomenttinsa. Lautalla etsimme penkkirvistön, missä olisi mukava viettää muutama seuraava tunti. Suurimmasta osasta penkeistä ei saanut selkänojaa liikutettua, joten itse päädyin lopulta penkkirivin väliin lattialle nukkumaan. Viltteihin sai kääriytyä toden teolla, sillä laivalla oli kylmä! Bluebridgen lisäksi myös Interislander risteilee saarelta toiselle, mutta ainakin joulun aikaan se oli tyyriimpi vaihtoehto.

Valmiina risteilylle?

Päivä 3.

Aamu koitti eteläsaarella Pictonissa. Kello 6:00, virkein kuski rattiin ja nokka kohti Nelsonia. Matka tuntui kyllä ikuisuudelta, mutta vihdoin oltiin perillä. Menimme Tahunan rannalle ottamaan vähän lepiä. Sitten etsimme leirintäalueen (Maitai Valley Motor Camp) ja teltat pystyyn sinne. Päivä oli vasta puolessa ja suuntasimme keskustaan. E. halusi käydä WOW- museossa, jossa oli vaatetaidetta. Minä ja G suuntasimme kurkkimaan eräälle paikalliselle panimolle, josko olisi kannattanut lähteä esittelykierrokselle. Ei kannattanut ja menimmekin Isel-puistoon, joka oli historiallista aluetta uudisraivaaja-asutuksineen ja puulajipuistoineen.  Illalla olo oli aika naatti ja uni tulikin todella pian.

 

Piggy biitsillä.

Settlers house/ Uudisraivaajien talo Isel- puistossa.

Maitai Valley Camp

Päivä 4.

Leiri-alueen vieressä oli joki. Minä, joka uin ehkä juhannuksena, päätin mennä pulahtamaan virkistävälle aamu-uinnille. No virkistävä se ainakin oli, sillä joten vesi oli ihan todella kylmää. Nelsonissa erään kukkulan huipulla sijaitsee Uuden Seelannin keskipiste. Sinne sitten kivuttiin hirveässä helteessa ähisten ja puhisten, mutta olihan ne maisemat sen arvoiset. 

Virkistävä aamu-uinti.

Tässä on kuulkaa rynnitty läpi ensimmäiset rugbypelit.

Aotearoan keskipiste.

Joulunviettomaisemat sijaitsivat Cape Farewellissä, joten sinne siis köröttelimme. Matkan varrella pysähdyimme syömään tuoremarjajäätelöä. Kävimme muuten kovan keskustelun tästä, että miten real fruit ice cream suomennetaan, ja edelleenkin tuo on ehkä vähän kökkö suomennos. Jätskin sekaan siis murskataan jäisiä marjoja ja sitten siitä tehdään pehmistötterö. Suomi on marjoja pullollaan, miks meillä ei ole tuota keksitty?? Matkan varrella teimme pienen lenkin Kaiteriterin rannalle. Siellä oli kyllä oikein kultahiekkainen paratiisiranta. Täällä siis rannat on kultaisia, kivikkoisia tai mustia/harmaita (tuliperäinen). Ilma oli tukahduttavan kuuma ja merivesi kivan vilpoisaa, niin kävin tekemässä pienen pulahduksen. 

Myös Piggy hyytyi helteessä.

Tie välietappiin ja yöpymispaikkaan Abel Tasmanin kansallispuistoon oli mutkainen. Jos päätie tuntui jo rallikuskin unelmalta, niin leiripaikkaan vievä soratie olisi ollut varmaan rallikuskin taivas. Pieni tie kiemurteli korkealla vuorien rinteillä ja ai mitkä turvakaiteet? Siitä olisi ihan rauhassa saanut kieriä muutaman sata metriä suoraan alas, jos ohjaus olisi herpaantunut. Koska tilanne ei ollut muuten tarpeeksi kuumottava, niin vastaan tuli kaksi autoa. Siinä sitten valmistauduimme peruuttamaan, mutta meidän taaksemme ilmestyi kuorma-auto. Onni onnettomuudessa, että meidän ei tarvinnut peruuttaa ja pääsimme jatkamaan matkaa.  En tiedä, kuinka rekka on ohittanut ne kaikki muut autot. Lopulta hieman epäuskoisina katsoimme perillä leiripaikkaamme. Canaan Downsin DOC-leirialue oli todella keskellä ei mitään ja Jumalan selän takana. Vessa ja vesihana sieltä löytyi (vettä ei kylläkään voinut juoda) ja jossain kauempana määkivät lampaat. Muutama muu auto kävi siellä kääntymässä mutta ei halunnut jäädä petojen ruuaksi. Onneksi joku pariskunta telttoineen uskaltautui majoittumaan meidän seuraksi. 

E:n kanssa päätimme lähteä pienelle kävelylenkille, G tuli mukana osan matkaa. Pieni kävelylenkki venyikin lopulta varmaan lähes kolmeen tuntiin, mutta oli se sen arvoinen. Ensin kuljimme pitkän matkaa metsikössä, joka oli korkeaa ja avaraa, vaikka puita oli paljon.  Harwoods Hole oli melkoinen paikka. Kivikkoisen polun päässä oli 176 m syvä onkalo. Siinä on ilmeisesti aikaisemme kulkenut joki. Ihmiset käyvät siellä kiipeilemässä luolissa, sillä tämä ”pikkukolo” on osa suurempaa luolaverkostoa. Itseä jo pelkkä ajatus hirvitti ja mieleen tuli kauhuelokuva luolastoon retkeilevistä tyypeistä, joiden seikkailu ei päättynyt järin onnellisesti. 

Siellä se majapaikka on keskellä luonnon rauhaa. Toisin sanoen siis ihan hevon kuusessa sivistyksestä!

Piggy ja satumetsä

Harwoods Hole, on siis hirveä luola, tuossa kuvassa 1m oikealle ja vajaa 200m alaspäin.

Päätimme myös poiketa toiselle polulle, joka vei Gorge Greek Lookoutille. Se kannatti, sillä maisemat Takaka-laaksoon olivat kertakaikkiaan upeat. Teräväreunaisten pilarikivien päässä avautui upea näköala alas laaksoon. Sitä näköalaa olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan. Aurinko alkoi  hiljalleen laskea ja mekin kipitimme takaisin leirille. G oli tehnyt sillä aikaa salaattia. Salaatti ja paahtoleipä maistui herkulliselta pikku reippailun jälkeen. Auringon laskiessa saimme todeta olevamme melko korkealla vuoristossa. Yö oli todella kylmä. Olin mielestäni laittanut tarpeeksi päälle, mutta yöllä heräsin omaan vapinaani ja tutinaani. Mietin varmaan puoli tuntia makuupussissa, että selviänkö ulos hakemaan lisää vaatetta vai en. Lopulta keräsin rohkeuteni ja sukelsin ulos teltasta. Ilma oli jäätävä ja hengitys höyrysi, mutta tähtitaivas oli upea. Joka puolella oli säkkipimeää ja taivaalla loistivat miljoonat tähdet ja linnunrata. Siinä vaiheessa ei enää paljoa haitannut, että hampaat louskuttivat yhteen minkä ehtivät. 

Gorge Greek Lookout ja Takaka Valley

Limestone

Päivä 5.

Aamulla teimme pienen reippailun lähimaastoon ja edellisenä päivänä määkineet lampaatkin löytyivät sieltä. Matkalla pysähdyimme Ngarua- luolastoille, mutta opastus olisi alkanut vasta tunnin päästä, joten päätimme jatkaa matkaa. Oli tosiaan jouluaatto ja Collingwoodissa nautimme rannalla joululounaan. Matkalla kävimme katsomassa mm.Pupu Spingsin, Devils Boots ja Salisbury footbridgren. Muuten hyvä, mutta 1900- luvun alkupuolella rakennettu Salisburyn silta oli huuhtoutunut tulvan mukana vuonna 2010. Kannatti katsoa vanhaa opaslehtistä. :D Tällä heikkatiellä sijaitsi myös vuonna 1928 avattu pieni kauppa. Bainhamin Langfords Store ei valitettavasti ollut auki, joten tyydyin vain ottamaan kuvan.  Pupu Springs oli hieno paikka. Se on maoreille pyhä ja vesi oli uskomattoman kirkasta. Noin kirkkaassa vedessä on mahdollista nähdä 63m:n syvyyteen.

Piru siellä potkii!

Maisemia Salisburyn sillan läheltä. Ps. Bongaa turisti.

Bää ja mää.

Bainham Langfords Store

Pupu Springs

Collingwood ja joululounas

Farewell Spitissä majoituksemme oli ns. kiivilinnun silmässä Whahariki Beach Holiday Parkissa. Jos katsoo karttaa niin eteläsaaren luoteiskulma on kuin kiivi ja majoituksemme tosiaan sen silmässä. Siellä oli ehkä hulvattomin vastaanotto ikinä. Skottiaksentilla jauhava jannu toivotti tervetulleeksi, mainosti aamulla tehtävän opastuskierroksen ja tarjosi vielä, että jos on jouluviinit lopussa, niin hänellä on varasto täysi. Telttojen takana käyskenteli myös kaksi hevosta, joilla molemmilla oli greenstonesta tehty riipus kaulassa. Jouluateriamme oli aika vaatimaton, mutta maha täyttyi. Ajattelimme mennä katsomaan auringonlaskun kukkulan päälle ja juoda lasilliset viiniä. Lopulta kiipesimme kukkulalle, mutta viinit joimme teltoilla. Loppuillan pönötimme retkituoleissa, tuijotimme tähtiä ja yritimme bongata tähdenlentoja. Hieman erilainen jouluaatto siis tällä kertaa.

Heposet teltan takana.

Leirialue taustalla.

Piggylle oli jouluviinit vähän liikaa!

Farewell Spitin maisemia.

Päivä 6.

Kävelylenkeille mars! Tarkoituksena oli Fossil pointissa käydä katsomassa hylkeitä ja sitten kiertää pieni lenkki rannan ja metsän kautta takaisin. Fossil pointissa näimme hylkeet ja olihan se hieno kokemus nähdä hylje ensimmäistä kertaa. Olin siitä todella innoissani. Sen jälkeen niitä näkikin vähän joka paikassa, eikä se ollut enää niin kummoista.  Rannalla kävelimme lyhyemmän reitin ohi ja lopulta kiersimmekin koko rannan ympäri. Mukava kolmen tunnin reippailu. Olin laittanut kivan neuleen, missä oli vähän suurempia reikiä hihoissa ja eikä tietenkään mitään aurinkorasvaa paidan alla. Tuloksena oli hienot pariloinnit olkapäissä ja muutenkin aika mielenkiintoiset rusketusrajat.  Ilta menikin sitten lepäillessä ja lenkistä toipuessa.     

Eka hylje bongattu. COOL!!!!

                                                            

Päivä 7. 

Nyt oli aamuksi hieman erilaisempaa ohjelmaa. Vastaanoton jannu oli mainostanut, että kympillä pääsee kolmen tunnin opastukselle. Lähtö oli aamulla 6:30, mutta sinnehän ryömittiin. Aluksi käveltiin pensasmaastossa (native bush), laitumilla ja kiivettiin komealle näköalapaikalle. Mäen alla oli rähjäinen tönö ja se kuulemma oli ennen ollut tilapäinen maatila. Nyt se palveli kannabiksen kasvattajien ja myyjien tukikohtana. Opasjannumme näytti kyllä siltä, että saattanut itsekin jointin tai pari imaista. Käytiin sisälläkin kurkkimassa ajassa kauas taaksepäinä jäänyttä sisustusta. Pensaiston läpi kuljimme rannalle. Laskuvesi oli sen verran matalalla, että se oli avannut kauemmaksi rannalle luolan. Oppaamme päätti, että nyt kengät pois ja kahlataan pienen puron yli katsomaan tarkemmin. Rannan kivissä kasvoi simpukoita, levää ja löytyipä sieltä pari meritähteäkin. Kenkiä emme laittaneet enää jalkaan vaan lähdimme uhkarohkeasti oikaisemaan vanhan karjapolun kautta seuraavalle rannalle. Tulihan siinä yhdenlainen jalkahieronta tehtyä. Toisella rannalla tapasimme hylkeitä. Yksi uros yritti uhitella meille, kun otimme kuvia sen lähellä. Nopeasti oppi rajat, kuinka lähellä kuvan uskalsi ottaa. Rannan toisesta päästä löysimme myös pikkuluolissa lymyilevät hylkeenpoikaset, jotka olivat nyt tulleet ulos katsomaan maailman menoa. Ja ne oli niiiin söpöjä! Retkeltä tullessa oli jo check-out aika lähellä. Teltat kasaan ja kohti seuraavaa kohdetta Blenheimia. Matkalla ajoimme Pelorus- joen ohitse, missä Hobitti- elokuvan tynnyrikohtaus on kuvattu. 

Pala Paua-simpukkaa

Piggy ja baby.

Manuka, mistä saa hyvettiä hunajata!

Hyljepose

Matkalla kohti Blenheimiä maisemat alkoivat muuttua kumpuileviksi, auringon kellastamiksi ruohokummuiksi ja vuoristoiksi. Blenheim backpackers toivotti meidät tervetulleeksi tarjoamalla töitä, mutta lomalaisina kieltäidyimme kohteliaasti. Teltta-alue oli kapea aaltopellin rajaama alue junaradan vieressä. Sinne naputtelimme teltat pystyyn. Ilma oli tuskaisen kuuma. Läheisestä New Worldista kävimme hakemassa hieman murua rinnan alle. Tällä kertaa luksusta: juustoa, rypäleitä, hedelmiä, salamia ja ruokajuomaksi paikallista siideriä ja olutta. Illan viilettyä lähdimme pienelle kävelylle kaupunkiin ja kävimme eräässä kuppilassa kuuntelemassa hetken livemusiikkia.

Blenheim Backpackers

Tunnelmallinen telttavälikkö

Öinen Blenheim

Päivä 8.

Yö tuli nukuttua hieman huonommin, kun aamuyöstä junat alkoivat tärisyttämään telttaa. Aamulla kuitenkin päätin lenkkeillä joen vartta puistoon ja se onneksi piristi hieman. Iltapäivällä vuorossa oli  Makaran suklaatehdas sekä pieni kylä, missä oli erilaisia erikoisliikkeitä. Olimme käyneet kurkkimassa myös Cloudy Bayn viinitilalla, mutta kylässä pääsimme maistamaan viineja ilmaiseksi Eroduksen viinimyymälässä. Siellä tuli siemailtua muutama viini ja jopa erotettua eri viinilaatuja toisistaan. Mielenkiintoista!

Päivä 9.

Ennen lähtöä Blenheimista kävimme maalaismarkkinoilla ostamassa kirsikoita. Olin käynyt edellisenä päivänä infokeskuksella kysymässä vinkkejä menomatkalle. Ensimmäisenä matkalle osui Cape Cambellin majakka. Ensin eksyimme suolatehtaalle ja sen jälkeen suhasimme pitkän matkan hiekkatietä leirintäalueelle. Paikallisilta kysyessä selvisi, että majakalle pääsee kävelemällä pari tuntia suuntaansa kivikkoista rantaa pitkin. Jätimme sen siis väliin. Seuraava kohde oli Sawcut Gorge. Myös tämä paikka sijaitsi pitkän hiekkatien päässä. Hiekkatie kulki kokealle mäen rinteellä seuraillen joen uomaa. Perillä kävelimme hetken aikaa joen pohjaa myöten, mutta itse paikkaan olisi ollut parin tunnin matka. Ilma alkoi olla sen verran kuuma, että emme lähteneet tarpomaan sinne asti. Ehkä menen sinne myöhemmin, kun ilma alkaa olla hieman viileämpi.  Viimeisenä tien varrella oli Ohau Stream ja suuren suuri hyljepopulaatio. Jos osuu joelle oikeaan aikaan vuodesta saattaa nähdä hylkeenpoikasia leikkimässä joessa. Tällä kerta joella ja putouksilla ei ollut vauvahylkeitä. 

Reitti Sawcut Gorgelle

Ohau Stream

Vaikka olimme syöneet kohtuullisen hyvin, niin tänään vuorossa oli jotain erikoista. Nin’s Bin on ollut avoinna jo vuodesta 1977 asti. Siellä söimme hummeria. G asiantuntijana näytti minulle ja E:lle kuinka tuo otus syödään oikeaoppisesti. Tyyriille lounaalle vastakohtana majoituimme kuuden dollarin DOC leirialueella Puhipuhissa. Leirialueella taisi olla telttapaikkoja vajaa kymmenen, mutta alueelle oli ahtautunut varmaankin tuplasti enemmän porukkaa. Ihmisten määrästä johtuen huusseissa (longdrops) asioiminen oli melkoisen ammoniakinkatkuinen kokemus.

Grayfish. En nyt tiiä oliko tuo ihan 48$ arvoinen kokemus. Tai no 24$. :'D

Puhipuhin DOC leirialue. Teltat juuri purettu.

Päivä 10.

Aamu oli hieman sumuinen ja kävin pesemässä kasvot läheisessä joessa. Jäin myös venyttelemään hetkeksi. Päivät autossa istuminen alkaa ottaa veronsa. Kaikouraan ei ollut pitkä matka majapaikasta. Perillä  lähdimme kävelemään rannikolle (Peninsulawalk). Mäen harjalla kävellessä näin rantavedessä pari tummaa läiskää. Poistullessa sain varmistuksen epäilyilleni. Siellä oli kaksi keihäsrauskua uivassa sulavasti pitkin rantaviivaa. Olin kyllä ihan pähkinöinä siitä. Hylkeitä näimme taas melkein kyllästymiseen asti. Kaikouran maisemat olivat upeat!! 

Kaikoura, Peninsula walk

Hylkeet paistattelee päivää.

Keihäsrauskut. VAUUUU!!!!!

Fyffe house

Eväs- ja lepotauko ennen Culverdeniä.

Olin aikaisemmin kysellyt uudesta vapaaehtoispaikasta, että josko voisin hilata osan maallista omaisuuttani odottamaan sinne tammikuuta. Tuleva pomo ilmoitti, että tottahan toki. Saatiin olla yötä talossa ja illalla vielä päästiin illalliselle pomon luo. Pomo, koulun rehtori, lateli hirveän liudan kysymyksiä grillailun lomassa. Mutta ihan sellanen perusrehtori, joka haluaa tietää, millainen tyyppi sieltä on tulossa töihin. Tuleva asunto oli UPEA ja yön nukkuikin oikein makeasti isossa sängyssä. Täytyy kyllä myöntää, että pitkän telttailurupeaman jälkeen oli melkoisen outoa nukkua sängyssä ja sisällä talossa!

Jatkuu... ;)