Maailman toisella puolen: Koontia puiston sattumuksista sekä ajatelmia ja hajatelmia ensimmäisestä puolesta vuodesta.

Aika täällä Aotearossa kuluu hullun nopeasti. Ensimmäinen kuukausi, toinen ja kolmas. Aika päättää seuraava vapaaehtoispaikka ja suunnitella matkustuskuukausi. Kerään tähän nyt koontia töissä sattuneista jutuista, jotka on jääneet erityisesti mieleen. Muuten työ meni pitkälti saman kaavan mukaan joka viikko muun muassa ruohonleikkuun, leirintäaluemaksujen ja siivouksen merkeissä. Alkuun kuitenkin pieni koonti muista hauskoista sattumuksista tai huomioista täällä pitkän valkoisen pilven maassa.

Kyllä, nimeni äännetään täällä pääosin Reena tai Reina ja kirjoitetaan Reena tai Rena. Ja kyllä, Taurangan satamassa karille karauttanut rahtilaiva ja melkoisen öljykatastrofin aiheuttanut paatti on nimeltään Rena. Ja KYLLÄ, nimeni sanoessani kommentit ovat joko, että "meillä on täällä samanniminen laiva", "toivottavasti et ole yhtä täystuho" ja "höhöhö, se laiva"... Juuuu. Tässä teillekin tietoa millainen laivakaima mulla täällä on: http://tauranga.kete.net.nz/en/rena_nz_s_biggest_ecological_disaster PS. siistiä tähän nimijuttuun liittyen on, että sain kuulla G:ltä, että rena (äännetään riina/reina) tarkottaa kettua kreoliksi. Kuin siistiä se nyt on?!

Toivon mukaan hieman rennompi kiwiasenne on alkanut tarttua tähänkin suomalaiseen suorittajamieleen. Asiat hoituu kyllä ilman hullua stressaamista ja vöyhyämistä ja positiivinen asenne vie pitkälle! Kielitaitokin alkaa toivon mukaan kehittyä ja hauskaa olisi, jos puheeseen alkaisi tarttua kiwislangi vähän tehokkaammin. Jossain vaiheessa tuli sellainen taantumakausi. Tuntui, että sanat katoilee ihan tyysin ja ääntäminen on ihan ihme puuroa. Siihen vaikutti kyllä paljon sekin, oliko väsynyt tms. Mutta toisaalta taas joillekin asioille mulla ei ole tällä hetkellä kuin englanninkielinen sana olemassa. Joko en tiedä suomalaista vastinetta tai käännösyritykseni kuulostaa todella hullulta. Välillä myös suomalaisten kanssa juttelu muuttu hupaisaksi, kun ei tiedä yrittääkö englantia vai suomea ja täytesanat ovat hyvinkin usein mallia yeah.. :D

Vajaan puolen vuoden aikana tuli kokeiltua ja nähtyä uusia juttuja paljon, kuten: ajaminen vasemmanpuoleisessa liikenteessä, tankotanssi, benjihyppy, windsurfing=tuulisurffaus MIKÄ? siis purjelautailu, suppailu, nukkuminen autossa, makoilua kuumissa lähteissä, näin kiwilinnun,

Tutustuin ihan huipputyyppeihin. Pomoista lähtien ihmiset on ihan överimukavia! Tästä esimerkkinä vaikkapa se Aucklandin vartija, jonka ansiosta saatiin ilmainen parkkeeraus koko päiväksi henkilökuntaparkkiin. Ja toinen puiston työntekijöistä varusti meidät matkustuskuukautta varten.

Mutta toisaalta täällä tuntuu, että puhutaan enemmän lämpimikseen kuin Suomessa. Meitäkin on varmaan kymmenkunta ihmistä pyytänyt syömään ja kyläilemään, mutta sitten loppujen lopuksi suurimman osan kanssa illalliset on jääneet vain puheeksi.

Sitten niihin työmuisteloihin:

Eräänä päivänä lopetimme työt hieman aikaisemmin, kun lähdimme katsomaan vajan siirtoa….Ööm niin, vajan siirtoa. :D Siellä oli suuri nosturi siirtämässä vajaa rekan kyytiin. Täällä on rakennettu paikkaa, missä lampaat keritään. Pienillä karitsoilla oli aluksi pitkät hännät, mutta mutseilla ei. Mietin, että millä keinoin hännästä päästään eroon. Lopulta selvisi, että hännän tyveen laitetaan kuminauha, joka sitten hiljalleen kuolettaa hännän irti. Muutaman viikon päästä alkoi olla joka paikassa kuivahtaneita hännänpätkiä ja lopulta vain kasa villaa. Mutta aiheeseen, vajan siirtoa katsellessa sain katsella myös vielä iloisia lampaanlapsia. Karitsat alkaa olla myös siinä iässä, että ne vetää pukkihyppyjä ja kukkulan kuningasta hirveellä riemulla. Pomo sanoi aika hauskasti, että hän on miettinyt, missä vaiheessa lampaiden päässä naksahtaa, että ne alkaa mutustaa vaan ruohoa. Toisaalta tylsistyyhän ja urautuu myös ihmisaikuiset. Ilta alkoi jo hämärtää, kun suunnattiin kotia kohti Kubotalla. Matkalla löytyi sankollinen roskia. Pulloja ja tölkkejä ei juurikaan kierrätetä, joten ne löytyy sitten teiden varsilta. Se oli kyllä aikamoinen shokki, että kuulemma joskus 10-20 vuotta sitten oli panttipullot käytössä, mutta ei enää. Uusi Seelanti ”vihreä ja puhdas” maa kuulostaa välillä kyllä vähän urbaanilegendalta. Illalla oli takki vähän tyhjä. Päivä ulkona, kaakao naamaan ja valmiina unille. Uni ei tullut heti ja sain sinä iltana jopa kirjoitettua hieman blogia.

Olen myös viihdyttänyt itseäni kahvitauoilla tai täällä enemmänkin teetauoilla tekemällä teetaukotaidetta. Taukoihin liittyen joka maanantai täällä käy Tree society istuttamassa puita. Järjestön keski-ikä taitaa mennä jopa yli 70v. Mutta sangen hellyyttäviä pappoja kaiken kaikkiaan. Tekisi mieli liittyä siihen kerhoon ihan vaan niiden pappojen takia. Toissaviikolla he olivat jättäneet meille supermehukkaita kiivejä. Tällä viikolla tuli puheeksi kotimaat ja kävi ilmi, että yks papoista oli käynyt 70-luvulla Lappeenrannassa. Eräänä päivänä myös yksi papoista talsi ruokatauolla suoraan olohuoneeseemme ja ilmoitti, että hänen autonsa hyytyi pääportille, että onko puistonvartija missä? Tuotaaa, ollaan tässä just lounaalla, että haluutko lainata kännykkää ja soittaa sillä puistonvartijalle? Pappa yritti kovasti vain saada numeron. Lopulta kävi ilmi, että hän ei osaa käyttää kännykkää. Minä siinä sitten soittelin AA:lle ja tilasin omalla asiakasnumerollani mekaanikkoa paikalle katsomaan tilannetta. Pappa lähti tyytyväisenä odottamaan korjaajaa. Myöhemmin kuulimme, että ilmeisesti patu oli sekoittanut dieselin ja bensan.Hups.

Teetaukotaide

Puiston perällä kasvaa muutama appelsiini- ja sitruunapuu. Kävimme siellä säännöllisin väliajoin hakemassa itsellemme c-vitamiinipommeja. Osan appelsiineista ovat opossumit syöneet. Appelsiinissa oli pieni reikä ja se oli sisältä ontto. Lopulta meidän piti kiivetä puuhun, että yllämme hedelmiin. Ongelma ratkaistiin peruuttamalla Kubota puun alle ja lavalla seistessä sai kätevästi poimittua hedelmät puusta.

Etsi vapaaehtoinen. :)

Siivouksen yhteydessä löytyneitä varoituskylttejä

Hedelmäpuut sijaitsivat lähellä puiston kiinteistöä, josta vuokralaiset olivat juuri muuttaneet pois. Me saimme tehtäväksemme siivota hieman tuon omakotitalon pihapiiriä. Varastosta löysimme paljon vaatteita, joita he olivat jättäneet. Sieltä saimme hamstrattua itsellemme ison kasan vaatetta ja muuta tavaraa. Löysin esimerkiksi itselleni talvitakin. Pienet muoto-ompeleet lisää ja siitä tulikin oikein mainio takki! Pihapiirissä oli myös ikivanha kanahäkki ja puutarha. Siinä olikin muutaman päivän homma purkaa verkkoaita ja kaikki ihmeelliset rakennelmat pois ja kantaa kaikki ylimääräinen puutavara joko nuotioon tai muuhun säilöön.

Täällä on ollut karitsojen lisäksi muitakin eläinlapsia. Saavuimme juuri oikeaan aikaan kevään kynnyksellä. Joutsenet, sorsat ja pukekot ovat ilostuttaneet meitä poikueineen. Eräällä sorsaemolla oli aluksi 12 poikasta ja loppujen lopuksi yksi. Toisaalta emo ja poikaset olivat hieman liian uhkarohkeita, mikä saattoi vaikuttaa. Yhden sorsanpoikasen G pelasti karjaesteestä. Pukekon poikasia on ollut hieman vaikeampi nähdä, koska emot käskevät ne melko nopeasti piiloon. Pukekolapset ovat hullunkurisia. Musta sulkapallo, jolla on ihan hervottoman isot jalat. Uudessa Seelannissa joutsenet ovat mustia. Eräänä aamuna huomasimme, että eräällä joutsenenpoikasella on siimaa jalan ja siiven ympärillä. Emme saaneet sitä kiinni, eikä meillä edes olisi ollut oikeanlaisia välineitä mukana. Seuraavana päivänä lähdimme yrittämään uudestaan ja sainkin haavin avulla napattua kyseisen poikasen (joka ei ollut enää mikään pieni). Yritin mahdollisimman hellävaraisesti pitää poikasta sylissä, kun G leikkasi siimoja. Kiitoksena pelokas poikanen sotki kaikki vaatteeni…Arvaatte varmaan mihin…Mutta toivon mukaan poikanen voi nyt hyvin. Ainakin viikko tuon pelastusoperaation jälkeen se oli ihan hyvissä voimissa ja ontui vain hieman toista jalkaa.

Vaaleapäisin joutsenlapsi oli virvelinsiiman uhri.

Komeita vieraita puistossa. Herrat kuulemaan lähtee lätkimään puistossa olevasta eläinpuistosta, kun reviirit alkaa käymään ahtaaksi.

Marraskuussa synttärilahjaksi sain pikku possusen "Piggyn" ja inkaliljoja. Possun seikkailuista saatte lukea myöhemmin lisää. ;)

Puistossa sain kokea myös ensimmäisen maanjäristyksen.Yöllä heräsin siihen, että sänky hytisi oudosti ja kaapin oli tuntui kolisevan. Ensimmäinen ajatus unisena oli, että rekka tai juna ajoi talon ohitse..Mutta hetkinen.. Miksi puistossa olisi rekka saati juna?! Hetki datailua ja kyllä, se oli maanjäristys!!! Ihan hauska kokemus noin pienemmässä mittakaavassa.

Eräänä aamuna heräsin klo 7:00, kun joku koputti oveen ja huusi apua. Unensekaisena ryömin avaamaan oven ja siellä oli aasialainen nainen, joka puhui puhelimeen hätäkeskuksen kanssa ja hän antoi sitten puhelimen minulle. Naista oli kyllä kieltämättä hieman vaikeaa ymmärtää. Siinä sitten hätäkeskuksen kanssa yritin selvittää naiselta, että mitä oli tapahtunut, tuntomerkkejä ym. Lopulta kävi ilmi, että joku oli ryöstänyt hänet puistossa juuri vähän ennen. Rosvo oli anastanut passin, laukun ja lompakon. Nainen oli todella hädissään. Hätäkeskus anto ohjeeksi, että meidän pitäisi pitää nainen luonamme poliisin tuloon asti. Teimme sitten naiselle teetä ja aamupalaa odotellessa. Poliisit tulivat koirien kera ja ottivat naisen mukaansa. Me ehdimme valmistautua töihin ja sitten pomo soittikin, että nyt on hommia. Voro oli paetessaan heitellyt tavarat pitkin poikin. Rämmittiin sitten syvään mäkeen tien varressa, missä passi saattoi olla. Muut tavarat oli jo ongittu pusikoista talteen. Suurin osa vastaantulevasta tavarasta oli pulloja ja tölkkejä, joita kaikki urpot olivat sinne heitelleet. Pomo huusi, että siirrytään vähän eteenpäin. En päässyt eteenpäin, koska mäki oli liian jyrkkä ja siirryin alemmaksi. Mäkeä alas valuessani katsoin, että mikäs roska tuossa on. Sehän oli kuin olikin se passi sinisissä muovikuorissa. Hirveä huuto, että löytyi! Annoin passin poliisin tutkijalle ja hän alkoi heti huiskutella sormenjälkiä passista. Toinen poliisi alkoi kysellä minulta tapahtumaketjua, taustatietojani ym. Lopuksi minun piti allekirjoittaa läpyskä, että vakuutan antamani tiedot oikeiksi. Hauskin osuus oli kuitenkin vielä edessä. Minun piti mennä tien varteen osoittamaan sormella, että mistä minä sen passin nyt löysin ja rikospaikkatutkija otti varmaan todella komeat kuvat minusta. Lopuksi päästiin vielä poliisiauton kyydissä takaisin infokeskukselle. Pomon kanssa jutellessa kävi ilmi, että rosmo oli yrittänyt ryövätä toisenkin turistin, mutta ei ollut siinä onnistunut. Koska mies oli myöntänyt teon oli tuomio ehkä maksimissaan 5 vuotta. Jos varas olisi ollut vastahakoinen, olisi tuomio saattanut törkeänä turistiin kohdistuneena ryöstönä kivuta lähemmän kymmentä vuottakin… Mietin siinä hetkessä esimerkiksi Suomessa annettavia raiskaustuomioita tai jopa taposta annettavia tuomioita, että voi morjens.
Aiheen uutisointia alla:
http://www.nzherald.co.nz/bay-of-plenty-times/news/article.cfm?c_id=1503343&objectid=11345763
http://www.nzherald.co.nz/bay-of-plenty-times/news/article.cfm?c_id=1503343&objectid=11395935

Rötöstelijöihin liittyen puisto saa apua myös yhteiskuntapalvelun kautta. Ns. PD:t tulee pari kertaa viikossa tekemään valvojan kanssa hommia puistoon. Milloin se on polkujen kunnostusta, milloin mitäkin. Huvittavaa vaan on, että yleensä kun nähdään ne, ne on joko kahvi- tai ruokatauolla tai muuten vaan tupakkatauolla. Toiset kyllä tekee ahkerasti hommia, ei siinä. Ja sitten jos sataa, ne ei voi tulla…Meitä taas ei pieni sade sulata. Isomman sateen varalta saatiin onneksi yhtälainen vapautus töistä.

Aikaisemmin meiltä oli jo käynyt kyselemässä vapaata tilaa suurempi karavaaniseurue ja nyt he saapuivat vihdoin viimein. Seurueessa oli siis parisenkymmentä ikäihmistä. Heistä vanhimmat olivat lähellä 90- vuotta. Osa porukasta lähti joka aamu pienelle vaellukselle. Ihan kunnioitettavaa kasikymppisiltä tyypeiltä. Varsinkin kun retkeily saattoi kestää pitkälle iltapäivään. Eräänä iltana he juhlivat synttäreitä ja eräs nainen sai tietää, että olen Suomesta. Meidän piti mennä käymään heidän luonaan, sillä vieraiden joukossa oli toinenkin suomalainen. Vanhempi mies, joka oli muuttanut Uuteen Seelantiin joskus 60-luvulla. Oli todella omituista puhua suomea hänen kanssaan. Hän puhui todella kirjakielellä ja tuntui, että osa kielestä oli jäänyt unohduksiin jo aika päivää sitten. Hän oli käynyt Suomessa vain muutaman kerran lähtönsä jälkeen. Viimeinen kerta oli talvisaikaan kotikonnuilla pohjoisessa ja sen jälkeen ei kuulemma enää ikävä ollut kotimaata tai sen pakkasilmoja. Tämän lisäksi törmäsin eräänä aamuna viiden hengen suomalaisseurueeseen. He olivat todella nuoria ja tulleet vajaan kuukauden lomalle tänne. Aloitin tutun litaniani, että tultiin keräämään leirialuemaksuja blaa,blaa…Tyttö katsoi minua vähän kauhuissaan ja alkoi huutaa muita apuun. ”Niin, että taiat sitten olla Suomesta?”, kysyin. Tyttö helpottui, että ei tarvinnut puhuakaan englantia. Toisaalta olisi voinut olla huvittavaa olla kertomatta, että olen myös Suomesta ja katsoa, miten tilanne etenee. :D

Puistossa tapahtui myös suuria. Meille tuli porukkaa arvioimaan puistoa Green Flag- tunnustusta varten. Kaiken piti olla tip top. Pääportin ympäristö oli hinkattu puhtaaksi viimeisen päälle ja ruoho ajettiin vielä arvioinnin aamuna. Kaikki puiston työntekijät ja puiston kanssa yhteistyötä tekevät haastateltiin. Myös meidät vapaaehtoiset haastateltiin ja kyseltiin kokemuksia työstä ja työilmapiiristä puistossa. Pomo oli hieman hermostunut, kun juttelimme niin kauan arvioitsijoiden kanssa. Lopuksi oli vielä kahvitilaisuus, missä olikin ihan mielenkiintoista tavata puiston kanssa yhteistyössä olevia tahoja, esim. ACVE, Pony Club, Tree Society, Environmental Education ja Falls Cafe. Taisipa vielä käydä niin, että arviointien jälkeen se Green Flag- tunnustus puistolle napsahti! Jee!

Pääsin todistamaan myös yhtä kahdelle ihmiselle suurta hetkeä puistossa. Minun piti siimuroida pääportin edusta ja suuntasinkin sinne lounaan jälkeen. Siellä sattui juuri olemaan nuoripari piknikillä. No, kipaisempa hakemassa postin näin eksiksi, etten ihan heti häiritse romanttista piknikkiä. Postilta takaisin tullessa huomasin, että poika oli polvistunut tytön eteen ja kosi tätä. Ilmeisesti pojan kaveri oli ilmestynyt jostain puskan takaa räpsimään muistoja kauniista hetkestä...Mietin, että kuinka kaunis hetki olisi ollut, jos olisin aloittanut siimuroinnin sen pari minuuttia aikaisemmin.."Tahdotko...?" WRRRMMMMMM!!!

Eräänä viikonloppuna järjestettiin Taurangassa Waterfront-festarit ja ilotulitus. Siellä törmäsin myös muutamaan Taru Sormusten Herrasta/Hobitti- hahmoon. Aikani mietin ja päätin pyytää turistikuvat. Otin myös G:n kanssa yhteiset kaverikuvat.

Hihii, turisti..

Marras-joulukuun vaihteessa lampaat alkoivat näyttää aika palloilta ja oli keritsemisen aika. Saimme mahdollisuuden mennä auttamaan sinne pariksi päiväksi. Tehtävämme oli erotella villoja. Vatsavilla ja muu lyhyempi tai sotkuisempi villa erotettiin 2. luokan villaksi. Täysin rytövilla roskiin ja pitkä hyvä villa suuriin pusseihin. Myös mustat lampaat kerittiin erikseen. Olin aina ajatellut, että musta villa olisi harvinaisempaa ja siksi arvokkaampaa, mutta todellisuudessa sen arvo on kai aika lähellä nollaa. Ihan järkeenkäypää sinänsä, että milläs sitä mustaa villaa värjäät tai käsittelet. Toisena päivänä kerittiin pääasiassa karitsoja ja saatiin myös G:n kanssa kokeilla muutaman lammas tai niiden toinen kannikka. Luulen, että n.30x30cm läiskän parturoimiseen meni minulta sama aika, kuin ammattilaisella koko aikuisen lampaan keritsemiseen. Vaatii ehkä vielä pientä harjoitusta, ennen kuin nopeus on samaa luokkaa. Lammasparat näyttivät nakuina ja villattomina niin hassuilta ja suuripäisiltä. Lampaat keritään ilmeisesti 1-3 kertaa vuodessa. Huomioon pitää ottaa monenlaisia asioita. Lampaat esimerkiksi syövät huomattavasti enemmän kerinnän jälkeen, kun paksu villaturkki ei ole enää lämmittämässä.

Nakuja lampaita.

Olimme miettineet monesti, että pitäisi mennä uimaan putouksille, sillä se vaikutti olevan hyvin suosittu paikka. Kuten aikaisemmin kerroinkin, monet hyppivät sillalta alas. Eräänä päivänä kaupungista tullessa putouksilla oli suuri määrä poliisiautoja ja muuta virkavaltaa. Seuraavana päivänä saimme kuulla, että joku pakistanilainen mies oli hukkunut. Hän ei ollut hypännyt sillalta tai mitään. Hän ei vain osannut uida kunnolla. Putouksen alaosa ja joen pohja on täynnä epämääräisiä kivenkoloja ja paikoin todella syviä kohtia. Pitää kyllä olla hieman hölmö suoraan sanottuna, jos menee tuntemattomaan paikkaan uimaan ilman että osaa edes oikeasti uida.

McLaren Falls

Viimeisellä viikolla kokoonnuimme yhdessä syömään kahvilaan. Kahvilan väki oli tehnyt kotiruokaa. Oli lihapataa, ribsejä, kasvisgratiinia, erilaisia salaatteja ja voin kertoa, että jälkiruoka ei todellakaan kalvennut pääruoan rinnalla. Pöytään kannettiin varmaan kuutta erilaista jälkiruokaa. Se oli kuin suurempikin urheilusuoritus, yrittää maistaa kaikkea pöydästä. Mukavan illan jälkeen ei onneksi tarvinnut vyöryä kuin kotiin naapuriin sulattemaan herkkuja.

Loppujen lopuksi puistosta jäi monia hyviä muistoja mieleen. Vaikka työ olikin välillä ehkä hieman yksitoikkoista, mutta kaikki erikoiset sattumukset piristivät arkea. Eniten varmasti jään kaipaamaan puiston ihmisiä ja maisemia, sekä erityisesti G:tä. Tulimme todella saumattomasti toimeen. Vaikka vietimme käytännössä 5kk 24/7 yhdessä, niin töissä kuin vapaa-ajalla, ei suurempia ongelmia ollut. Saatoimme olla eri mieltä asioita ja joskus kulttuurierot tulivat esille, mutta koskaan ei tarvinnut olla napit vastakkain tai riidellä asioista. Tiedän, että jään kaipaamaan puistoa ja Taurangaa paljon, mutta toisaalta olen myös innoissani tulevasta matkustuskuukaudesta ja keväällä (tai täällä loppukesästä/syksystä) siintävästä uudesta projektista ja uusista ihmisistä! Mutta niistä lisää lähiaikoina!