Matkustuskuukausi 20.12.2014 - 18.1.2015 OSA 2.

Päivä 11

Culverdenin aamu sarasti aurinkoisena ja helteisenä. Aamulla päätin lähteä lenkkeilemään uuteen kotikaupunkiini. Kortteli tuli melkoisen nopeasti kierrettyä ympäri. Puolen päivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Christchuchia. Uusi vuosi olisi tarkoitus viettää vuonna 2011 maanjäristyksessä ruhjoutuneessa kaupungissa. 

Christchursiin päästyämme menimme ensimmäisenä Arctic Centeriin. En tiennyt aikaisemmin, että Christchurh on ns. portti Etelänavalle. Arctic Centerissä näimme mm. pienen pieniä sini(?)pingviinejä (blue penguin). Monet pingviineistä olivat jollakin tavalla vammautuneita tai muuten kykenemättömiä elämään luonnossa. Joukossa oli muun muassa jalkapuolia, halvaantuneita, aivovamman saaneita. Luonnossa kyseiset kaverit elävät noin 6 vuotta, mutta vankeudessa jopa 20 vuotta. Lisäksi siellä oli huone, jossa lämpötila laskettiin n. -18C. Siellä sitten suomalaisina E:n kanssa mietittiin, että ei tää nyt niin kylmä ole. G päätti hyvissä ajoin sukeltaa iglun suojaan. 

 

Piggy ja pikkupingut

Majoituksemme oli Addington Accommondation Parkissa. Se sijaitsi melko keskustassa, mutta oli aika elähtänyt paikka. Illasta pelailimme korttia ja söimme popkornia.

Päivä 12

Vuoden 2014 viimeinen päivä kului kaupunkia ihmetellessä ja osaksi sateessa. Kaupunki on maanjäristyksen jäljiltä edelleen aika murskana. Toisaalta sinne on ilmestynyt todella kauniita katutaideteoksia, kuten alla olevista kuvista näkyy. Näimme Cardboard Cathedralin sekä vaikuttavan 185 Empty Chairs tilataideteoksen, joka muistutti 185 järistyksessä kuolleesta.

185 Empty Chairs

Cardboard Cathedral

Illan tullessa sadepilvet onneksi väistyivät. Uutta vuotta juhliaksemme ostimme viiniä ja Pavlovatarvikkeet. Pavlova on kermalla kuorrutettu marenkikakku, joka koristellaan kiiveillä ja mansikoilla. Hieman liian överimakea herkku minulle, mutta koristelupuoli oli ihan hauskaa.Teltoilla meitä kävi jututtamassa paikallinen rekkakuski, joka tarjoili jopa maistiaisia kotitekoisesta maissiviinasta. North Hagleyn puistossa oli tarjolla musiikkia ja ilotulitus.Mikäs siellä vaihtaa uuteen vuoteen loistavassa seurassa. Jatkoille menimme Christchurcin kasinolle. Kasino nyt oli sellainen kuin arvata saattaa. Hullu määrä ihmisiä hienoissa vaatteissa, litkimässä ylihintaisia drinkkejä ja syytämässä rahansa eri peleihin. Olut kädessä, hippimekossa en aivan tuntenut kuuluvani joukkoon! :D 

Pavlova

Vuosi 2014 oli huisi, olkoon 2015 vielä huisimpi!

Alhaalla rahaa palaa varmaan tukuttain..Toivottavasti joku voittaakin jotain.

Päivä 13

Vuosi 2015 alkoi hiostavan kuumassa teltassa.  Aamupalan tai siihen aikaan enemmänkin brunssin jälkeen ajelimme Sumnerin rannalle. Siellä ei enää hiki virrannut, vaan sai tasapainoilla kylmien tuulenpuuskien armoilla. No urheasti levitimme viltit ja aurinkokatoksen rannalle, ja nautimme aurinkoisesta päivästä. Edellinen illan valvominen alkoi tuntua ja rannalla oleilu venyi parin tunnin nokosiin. Tuuli kuljetti unien aikana kasan hiekkaa meidän päällemme. Loppupäivä menikin ravistellessa hiekanjyviä pois tukasta ja vaatteista.

Päivä 14

Tänään matka jatkui kohti Banks Peninsulaa ja Akaroaa. Akaroa oli soma ranskalaisvaikuttteinen kylä. Pieniä, romanttisia, pitsireunaisia taloja ruusutarhoineen. Ranskalaisvaikutteen lisäämiseksi kaikki oli Le- tai La- alkuista. G sanoi, että muuten kyllä nimissä oli todellinen ranska kaukana. Kävelimme pari tuntia pitkin poikin Akaroaa, koska päivä oli niin kaunis. Tarttuipa mukaan muutama matkamuistokin. Pois tullessa pysähdyttiin Little Riverin kahvilassa. Ostin sieltä herkullisen jääkahvin, missä oli siis jäätelöä ja kahvia. Laittoipa kahvilan poika myös mansikan tuon lounasherkkuni päälle. 

Ehkä somin backpackerspaikka ikinä!

Little Riverin siilohostelli

Timaruun saavuttuamme kävimme ajelemassa kasvitieteellisssä puistossa. Eräs turistilehtinen tiesi myös kertoa, että Timarussa olisi menossa myös jonkinlaiset karnevaalit. Karnevaalit osoittautuivat aika kuivakoiksi, joten mukaan sieltä tarttui vain pientä naposteltavaa. 

Yövyimme Waimatessa Knottinleyn puistossa, joka oli alkujaan perustettu jo 1854. E. ja G. kokosivat illalla palapeliä ja minä lueskelin lähinnä opaslehtisiä. Sieltä löytyikin mainos paikasta, missä pääsisi ruokkimaan ja silittelemään kesyjä wallabeja. Suuntaisimme sinne siis seuraavana päivänä. 

Knottingleyn telttapaikka

Ensimmäisiä uudisraivaajien mökkejä.

Päivä 15

Wallabit! Täältä tullaan! Sitä ennen kuitenkin käytiin huiseilla aamumarkkinoilla, missä oli ehkä viisi myyjää. No ostettiin sieltä rusinapullat ja käveltiin katsomaan St. Patrickin katedraalia. Löydettiin myös puiston väelle kiva antiikkimaapallo kiitokseksi telttojen ja muun retkeilyvarustuksen lainasta.

Paikallinen hautausmaa

Arcadia Theatre. Vuonna 1906 rakennettu ensimmäinen ostoskeskus, joka muutettiin teatteriksi 1918.

Wallabipuisto (Tame Wallabi Park) oli melkoinen kokemus. Aluksi puiston pitäjä, vanhempi nainen vaikutti todella töykeältä. No maksoimme pääsymaksun ja saimme pussin ruokaa wallabeille. Ne eivät olleet saaneet ruokaa vielä sinä päivänä ja olikin melkoinen työ saada pidettyä nälkäiset ja innokkaat wallabit kurissa. Lisäksi meidän piti puhua niille ja kysyä lupa silittämiseen. En tiiä kuinka kahjo puiston täti oikeastaan oli, mutta wallabit oli hurjan söpöjä. Suloinen oli etenkin vanhempi wallabityttö, joka oli jo sokea. Muistelen, että neitin nimi oli Star. Suloisin kokemus oli kuitenkin vasta edessä. Puiston täti istutti meidät ulkokuistin tuoleille ja käski odottamaan hetken. Sitten hän tuli takaisin pienen nyssykän kanssa ja siellä oli wallabivauva!! Saimme pitää sitä hetken sylissä.

Vauvawallabi

Wallaipuistosta suuntasimme Oamaruun, joka osoittautui melkoiseksi yllätykseksi. Valkoiset viktoriaanistyyliset kivitalot pilareineen ottivat meidät vastaan Oamarussa. Oamaru on myös tunnettu sinipigviinikoloniasta ja Steam Punk museostaan. Ostimme paikallista juustoja, jotka sitten herkuttelimme keksien ja hedelmien/vihannesten kanssa lounaaksi.

Steam Punk -museo

Niin tuota, mihis maahan me laskeuduttiin?

Seuraava yösija oli Dunedinissa. Dunedin oli yllättävän suuri kaupunki. Se on eteläsaaren opiskelijakeskittymä noin 25 000 opiskelijallaan, ja muutenkin aika vilkkaan oloinen kaupunki. Dunedinin nimi on jotain vanhaa skottiperua. Majapaikkamme sijaitsi Dunedin Holiday Parkissa. Iltapäivä oli todella tuulinen ja telttojen kanssa meinasi olla pieniä ongelmia. Viereisessä teltassa oli keski-ikäinen pariskunta. He tulivat esittäytymään meille ja kyselemään ummet ja lammet. Mies sanoi, että on hyvä tuntea naapurit, jos jotain sattuu.  

Dunedinin yösija.

Päivä 16

Ohjelmassa tälle päivälle oli Cadburyn suklaamuseo, Art Gallery ja pari kirkkoa. Lisäksi suuntasin tieni Otago museoon. Siellä oli tarjolla mm. hyönteisnäyttely, eläintieteellinen osio, faaraoita, Edmund Hillaryn tarina sekä maorihistoriaa. Mielenkiintoinen museo!

Dunedinin rautatieasema taitaa olla yksi tämän maan kuvatuimpia rakennuksia.

Otago Peninsulan päästä löytyi Royal Albatross Centre. Siellä on suuri albatrossikolonia. Emme halunneet maksaa retkestä albatrossien luo, vaan jäimme odottelemaan näköalatasanteelle, josko onni suosisi meitä. Siellä sitten aikamme pällistelimme lokkeja ja muita merilintuja. Lopulta kallion takaa liisi uljaasti pitkäsiipinen albatrossi. Se lensi muutaman kerran edestakaisin rantaa ja katosi sitten lopulta näkyvistä. Oli se kyllä se kyllä upea näky ja E:kin joutui pyörtämään mielipiteensä "suuresta lokista". :D

Sainpas tähdättyä kameralla. :D

Päätimme käydä vielä ennen auringonlaskua kurkkimassa Allans Beachin, koska siellä oli kuulemma mahdollista törmätä pingviineihin. No pingviinejä emme bonganneet, mutta matkan ensimmäiset merileijonat kylläkin. Uros oli jättimäinen ja aluksi katsoimme, että uros ja pienempi merileijona alkavat tappelemaan, mutta "tappelu" osoittautuikin joksikin aivan muuksi puuhaksi. Hetken siinä tuijotimme hämmentyneinä Avaraa Luontoa livenä ja suuntasimme takasin autolle. Kotimatkan varrelle osoit Larnach Castle. Ilmeisesti ainoa linna Uudessa Seelannissa. No pääsimme porteille asti, mutta paikka oli kiinni ja sisäänpääsy tuntui joka tapauksessa aika suolaiselta.

"Tappelu" alkamaisillaan...

Kävimme iltakävelyllä 1st Kilda Beachin rannassa ja jäimme katsomaan sinne myös auringonlaskua. Auringon laskiessa, ja maailman ollessa oranssin ja sinisen sävyjen värjäämä, tuntui elämä aika hyvältä!

Dunedinin auringonlasku

Päivä 17

Eteläsaaren etelärannikkoa pitkin kulkee Southern Scenic Route, jota pitkin meidänkin matkamme kulki. Matkan varrelle osuu toinen toistaan upeampia Uudes Seelannin nähtävyyksiä. Ehkä upeimmasta päästä (huomaa sarkasmi tässä lauseessa) oli Whale Fossil Lookout Milburnin tienoilla. Ensin pitää ajaa kymmenkunta kilometriä erittäin huonosti viitoitettua hiekkatietä ja lopulta pääst näköalapaikalle, missä on pleksin taakse viritelty muutama valaan fossiili. Fossiilit ovat löytyneet läheiseltä limestonekaivokselta kaivausten yhteydessä... ja siitä se ajatus sitten lähti jollakin paikallisella kyläyhdistyksellä! :D

Seuraava stoppi oli Catlins ja Nugget Pointin majakka. Nimensä paikka on saanut merestä nousevista terävistä kalliosaarekkeista, joita kutsutaan "nuggeteiksi". Itse majakka on pönöttänyt siellä vuodesta 1869. Upeat maisemathan siellä oli. Seuraavaksi maisematiellä tuli vastaan Purakaunui Falls, joka on helpon saavutettavuutensa vuoksi yksi Uuden Seelannin kuvatuimpia vesiputouksia. 

Nugget Point

Purakaunui Falls

Teapotland. :D

Yöpymispaikkana oli tällä kertaa Paptovain DOC -leirintäalue. Siellä oli kaunis ranta. Sinistä vettä ja punaisenaan kukkivia Photukawa- puita. Sininen meri, kultainen ranta ja vihreänpunaiset puut loivat täydellisen lomaopas kuvan ihasteltavaksemme. Kahlasimme toiselle rannalle ja siellä oli vaikka minkälaista kivikkoa. Kävelimme melko pitkälle ja kivikkoisesta rannasta löysin paljon Paua-simpukan palasia. E. ihmetteli, että mitä oikein puuhaan nenä maassa koko ajan. Poistullessa huomasin jotakin uponneena rantahiekkaan ja se osoittautui napakympiksi. Siellä oli suuri kokonainen Pauan kuori. Paua on siis vain Uudessa Seelannissa tavattava simpukkalaji ja sen kuori on upea metallisen sinivihreän savyissä loistava. Ei mikään ihme, että se on korumarkkinoilla aika suosittu materiaali! 

Papatovai DOC

Päivä 18

Aamulla menin kävelemään samalle rannalle ja löysin sieltä vielä toisenkin Pauan kuoren. Tänä päivänä oli sitten taas vaihteeksi vuorossa vesiputouksia. Niitä tuntuu riittävän tässä maassa! McLean Falls on Uuden Seelannin upein vesiputous. Sinne on hieman vaikeampi päästä, joten siksi se ei ole kuvatuimman titteliä voittanut. Qarry Hillsin luona näimme myös Niagara Fallsit. Ne vasta upeat olivatkin. Jos ei kylttiä olisi ollut puron vieressä, en kyllä olisi niitä ehkä vesiputouksiksi tunnistanut! 

McLean Falls

Kattokaa, sillä on sellaset irtoaskartelusilmät!!

Siellä ne suuret putoukset on taustalla.

Upein juttu tälle päivälle oli mielestäni Curio Bayn kivettynyt esihistoriallinen metsä. Metsän jäänteet olivat painuneet rantakivikkoon. Edelleen siellä kuitenkin saattoi nähdä tukkien rungot ja kannot. Ja kyseinen metsä on ollut pystyssä reilut 180 miljoonaa vuotta sitten jurakauden ja dinojen aikaan. Vähintääkin pysäyttävää ajatella, mitä kaikkea nuo nyt kivettyneet tukit ovat nähneet. 

Metsä

Tänään myös saavutimme Uuden Seelannin eteläisimmän kärjen Slope Pointin majakoineen ja hurjine tuulenpuuskineen. Majakat ovat toinen juttu, joita vesiputouksen lisäksi tulee riittämään tällä matkalla! Seuraavaa majakkaa ei siis tarvinnut kauaa kaipailla, vaan seillainen löytyi Waipapa Pointista. Majakka oli rakennettu sinne vuonna 1881 traagisen merionnettomuuden seurauksena. SS Tararua upposi rannan karikoihin vieden mukanaan 131 ihmistä. Vain 20 selvisi tuosta onnettomuudesta. Koska useat uhreista olivat Australiasta, eikä tuohon aikaan ollut kotiinkuljetusta, niin suurin osa uhreista haudattiin läheiselle hautausmaalle. 

Uuden Seelannine eteläisin paikka

Waipapa Point -majakka

Fortrosessa olisi kartan mukaan ollut mahdollista nähdä toinen laivanhylky laskuveden aikaan, mutta sillä hetkellä oli nousuvesi ja köröttelimme vain paikan ohi. Invergargill oli pieni ja persoonallinen paikka. Kuulemma eteläisin kaupunki ennen etelänapaa. Orepukin lähellä oli Gemstone beach, josta olisi ollut mahdollista löytää jonkinlaisia puolijalokiviä, jos olisi ollut onnekas.  

Tuataperessa tarkoituksemme oli yöpyä Ponderosa Motor Campillä, mutta sinne päästyämme osoittautui, että kyseinen paikka oli lammasfarmareiden ja keritsijöiden suosiossa. Ystävällisistä vilkutteluista huolimatta emme uskaltaneet jäädä sinne. Suuntasimme keskustaan kysymään neuvoa. Eräällä huoltoasemalla E. meni tiedustelemaan mahdollista yösijaa. E. sai remakat naurut, kun kertoi, minnä olimme aluksi eksyneet. Lopulta löysimme tiemme Last Light Lodgeen, mikä olikin todella mukava paikka. Illan istuimme ja katsoimme leffoja. Tarjolla oli muun muassa uusiseelantilaista laatua Black Sheep sekä ranskalainen animaatio Triplets of Belleville.

Päivä 19

Tämän päivän ajomatka ei päätä huimannut. Pysähdyimme vain Clifdenissä ihmettelemään suurta riippusiltaa ja siitä ajelimme suoraa tietä Te Anauhun. Te Anaun Kiwi Lakeview Holiday Parkissa huomasimme ilmoituksen ratsastusretkestä kukkuloille. No ei me oltu parempaakaan suunniteltu sille illalle. Ratsastusretki oli kyllä tosi upea. Kaiken kaikkiaan siellä taisi olla kymmenkunta ratsastajaa. Parin tunnin ajan saimme ihailla Te Anaun maisemia hepojen kyydistä. Ilta meni oleillessa, pyykkiä pestessä ja seuraavan päivän retkeä odotellessa.

Ihahhaa, ihahhaa hepo hirnahtaa-aa!

Päivä 20

Tänään oli edessä jännittävä Millford Soundin risteily. Päivä oli onneksi ihanan aurinkoinen. Sumuinen Tongariro kismitti vielä mielessä, niin toiveissa oli nähdä jotakin muuta kuin sumua. Te Anausta Millford Soundsille oli joku reilu parin tunnin ajomatka. Pikkubussi tuli hakemaan meitä aamusta. Kuljettaja toimi samalla postipoikana. Hän kertoi kiinnostavia juttuja luonnonsuojelusta ja Fjordlandin elämänmenosta. Matkalla pysähdyttiin ottamaan parrin otteeseen kuvia henkeäsalpaavan upeista maisemista. Evääksi saimme kanaleivän ja herkkuleivoksia. Oli ne muuten ihan herkullisia, mutta risteilypaatin vieno keinutus meinasi saada kanat karkaaman vatsalaukusta. Laivan opas oli putkimies, joka oli voittanut radiokilpailun. Hän oli halunnut päiväksi oppaaksi tai matkailubisnekseen. Ihme on, jos hän ei noita hommia pystyisi jatkamaan. Sen verran vakuuttava jannu oli kyseessä. Risteily taisi kestää kolmisen tuntia. Mikäs siinä auringossa istuskellessa ja upeita maisemia katsellessa. 

 Fjordlandin maisemia

Mirror Lakes

Risteilypaatit

Millford Soundin vuono

Paluumatkalla aussiperhe päätti lähteä helikopteriajelulle ja jouduimme odottamaan heitä hetken. Kävimme myös poimimassa pari alankomaalaista vaeltajaa kyytiin. He puhelivat, että joku paikallinen jannu oli omaa tyhmyyttään hukkunut jokeen ja pari vaeltajaa oli kadoksissa Mt. Cookilla. Hui. Takaisin leirintäalueelle päästyämme söimme jätskit ja minä marssin läheiseen järveen pulahtamaan. Vesi järvessä oli jäätävää, mutta muuten oli aika huisi kokemus pulahdella lumihuippuvuoret taustalla!

Viimeinen osa seikkailua tulee, kun saan sen raapustettua kasaan! ;)