lauantai 2. elokuuta 2014

Lisää luonto ja liikuntaa ja luontoliikuntaa

Nyt tulee lisää luontojuttuja.

Olimme eräänä kauniina torstaipäivänä tuutorini Tinan kanssa taas luontoretkeilemässä. Mukana oli myös hänen tyttärensä ja eräs ystävä. Matkamme suuntasi sillä kertaa Eifelin luonnonpuistoon. Luonnonpuisto on tunnettu muun muassa metsäkissoista, joka on myös puiston logossa. Katit melkein hävitettiin puistosta 1800-luvulla, mutta suojelun tuloksena siellä asuu nyt noin 1000 villikissaa. Se on valtakunnallisesti laajin populaatio. Puistosta löytyy myös noin 1600 erilaista vaarantunutta eläin- ja kasvilajia. Melko merkittävä mesta siis! :)

Tietysti ensin oli päästävä puistoon. Kipitin aamulla sitten taas Köln Südin asemalle. Noh en ollut ainoa, joka halusi matkata pyörän kanssa junassa. Jossain samalla suunnalla oli pyöräilytapahtuma ja juna oli aivan tupaten täynnä pyöriä. 

Pyörä jos toinenkin junan eteisessä.
Puistosta löytyy myös Ordenburg Vogelsangin linnoitus ja sotilasharjoitusalue--> onko tää ees sana? (military training area). Natsit käytti aluetta "tulevien johtajien koulutukseen" vuosien 1936-1939 välillä. Se on suurimpia arkkitehtuurisia rakennelmia, mitä on jäänyt natsien ajoilta. Alueen laajuus on noin 50 000 m². Melkoselta rakennelmat kyllä näyttikin ja kuinka paljon niistä oli todellisuudessa maan alla... Yleisölle avoin paikka on ollut vuodesta 2006 asti.


Victor Neels bridge
Näkymä sillalta

Retkeilijä riippusillalla.




Willy Meller: Sportlerrelief

Willy Meller: equestrian relief at the main gate




Jättietana


Urheilukenttä





Fingerhut



Ei morjens niitä mäkiä!

Viikonloppuna urheilu jatkui...
Aluksi penkkiurheiltiin suomalaisen ja bulgarialaisen pariskunnan kanssa jalkapallon merkeissä. Kyseessä oli Saksa- (ei mitään hajua enää että kuka)??? peli. Joka paikka oli pullollaa porukkaa katsomassa, mutta mahduille kuitenkin yhden pubin nurkkaan tuijottamaan jalkapalloa. 

Paras kisakatsomo olisi varmaankin Aachener Weierilla, mutta se nyt on vaan niin tunkutäynnä, että huh. Olenkin tyytynyt pari kertaa lenkkeilemään pelin aikaan siitä ohi ja lähinnä vain ihmetellyt tunnelmaa.

Samana viikonloppuna oli Kirchen Lauf- tapahtuma. Myös Kolpinghausin porukka oli ilmoittautunut sinne juoksemaan ja minä siinä mukana. Asukkaiden kanssa en kerennyt treenata kuin kerran. Onneksi olin kuitenkin käynyt yksikseni kipittelemässä ja 5km juoksu sujui muitta mutkitta aurinkoisessa säässä. Juoksu tehtiin vielä joukkueissa/pareina, jolloin väsyn yllättäessä oli tuki lähellä!

"Voittajan" on helppo hymyillä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti