tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pariisi parissa päivässä



Tai oikeastaan noin 12 tunnissa. .. Lauantaiaamuna klo 8:44 varaamani e-tiketit puhelimissa seistiin HBF:lla katselemassa, että miltäs raiteelta se juna lähtee. Thalys- yhtiön juna kuljetti meitä sitten reilun kolmen tunnin ajan kohti Pariisia ja perillä olimme puolen päivän korvilla. Matkalla ehdittiin mutustella eväitä ja parantaa maailmaa. Suomeksi sai höpötellä ihan rauhassa ummet ja lammet, sillä (toivottavasti) junassa ei pahemmin muita suomalaisia ollut! Junassa ennen kuulutuksia oli mitä huvittavin äänimerkki ja sisustuksen väri oli sellaista viininpunaista, kultaa jne. Myöhemmin pohdin, että ruotsin laivan sisustus saa ehkä vastaavan tunnereaktion aikaan kuin mitä koin junassa. 

Junailijat

Perillä Gare du Nordin asemalla hommattiin julkisiin/metroon parin päivän kortti, niin liikkuminen oli huomattavasti helpompaa. Metroilla sitten suhattiin ympäriinsä kaupunkia. Ensimmäisenä käytiin tekemässä check in hostelliimme La Regent Youth Hostel, joka löytyi metrojen 2 ja 4 varrelta Anversin pysäkiltä. Alla muutama kuva majoitusmaisemista.







Olin siis matkalla Annikan kanssa, jonka blogista voi muuten lukea lisää Pariisin kokemuksia ja kuulumisia. Kaikki perusnähtävyydet tuli koettua ja nyt voin sanoa käyneeni Pariisissa. Ehkä ensi kerralla paremmin valmistautuneena ja enemmällä ajalla voi keksi vielä jotain lisää. Toisaalta nyt ehdittiin ainakin minun tarpeisiini ihan riittävästi. :D

Ensimmäisenä metro (johon hädin tuskin mahduttiin tunkemaan itsemme) kuljetti meidät Riemukaarelle (Arc de Triomphe) . En tiedä oliko siellä enemmän turisteja vai autoja poukkoilemassa ees taas ilman mitään järkevää järjestystä. 








Siitä lähdettiin käppäilemään pitkin Champs Elyseetä , mistä tuli hommattua myös postikortteja Suomen suuntaan. Nälkä alkoi vaivata ja muistin, että mullahan on vielä eväsleivät mukana ja nehän on syötävä pois. En tiedä, kuinka moni suomituristi ennen minua on natustanut onnesta soikeena ruisleipää nauttiessa Champs Elyseen tunnelmasta ja auringosta. 

Kyllä se on ruisleipä, mikä retkeilijän tiellä pitää!
Champs Elysee

Ajehdimme virran mukana pitkin jalkakäytäviä ja jatkoimme ajelehtimista, koska metropysäkkiä ei tullut vastaan. Lopulta huomasimme olevamme lähellä Louvrea. Annikan matkaoppaassa kerrottiin, että Louvreen meno kannattaa suunnitella huolellisesti ja pitää suunnitelmista ja aikatauluista kiinni. Ööööm. Mitkä suunnitelmat? Mikä aikataulu? Entä jos vahingossa käveli Louvren edustalle? Siellä sitten pidettiin lepotauko ja kuvaushetki. 






Jardin des Tuiliers



Louvre
Notre Dame oli jotenkin yllätys. Se olikin ihan hirmuisen PIENI! Mietitiin, että käytäisiin sisällä katsomassa, mutta jonot oli lauantainpäivän, auringon ja turistimassojen vuoksi melkosen mahtavat. Notre Dame kellonsoittajineen ikuistettiin siis vain ulkopuolelta. 

Notre Dame...

...ja kellonsoittaja.
Kävelyreittimme kulki myös pitkin Seinen vartta. Siellä tunnelma oli ihastuttava. Matkan varrella oli paljon rakkauslukkosiltoja. Joista yksi ei ollut eilisen uutisen mukaan oikein kestänyt rakkauden painoa: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288699105500.html. Meille myös tarjottiin rakkauslukkoja. Oltiin varmaan sen verran söpis ”pari”valjakko. :D



Kilokaupalla rakkautta!



Metroista vielä, ne on kyllä käteviä, mutta ehkä vähän hasardeja.. Ihan hulluna porukkaa, kaakeloituja käytäviä pitkin suunnistaminen metrosta toiseen ja jonottaminen tai sen puuttuminen tuotti hieman päänvaivaa. Lisäksi ovet olivat pelottavia! Ihme kahvat, mistä vääntämällä ovi räsähti auki ja hienot on varotustarrat, että älä jätä sormia oven väliin….Mutta entä jos koko ihminen jää väliin? Miksei kuulunu varotusääntä?  Mulla ei lippu meinannu toimia portilla, Annika ehti jo metroon ja mä kipitin sinne hullua kyytiä. Oli sellanen aavistus...Ihan ilman varoittamatta ovet lävähti kiinni ja jos jää väliin, ne ei ihan niin palaudukaan kun Suomessa on tottunut …No lähinnä ehkä ylpeys koki kolauksen ja ovien välistä rimpuiltua matka saattoi jatkua.
Joo, varo ettei sormet jää väliin..Entä jos koko ihminen jää väliin?

Löydettiin ruokakauppa, mistä saatiin lounassalaatit, oliivit, fetat, mansikat ja viinit piknikkiä varten. Sitten nopein reitti Eiffel tornille! Ensi vaikutelma Eiffel-tornista oli pönäkkä ja hassun värinen. :D No sitä sitten ihmeltetiin tunti jos toinenkin piknikillä tornin juurella. Sää oli mitä mahtavin. Mikäs siinä viettää päivää tuijotellen taivasta ja Eiffel-tornia. Viinipulloa avatessa tajuttiin, että missä lasit?! Kaksi MacGyveria, toisen äly ja toisen voimat, ja pian meillä olikin hienot kierrätysviinilasit katkaistusta muovipullosta, eikä siihen tarvittu edes teräasetta. Hah!

Viinit Eiffelin juurella.

Huomaa turistin perusvarustus: kartta ja kamera.

Päivän toinen jäätelöhetki


Eksyttiin myös Luxembourgin puistoon (Jardin du Luxembourg). Kun puisto sulkeutui, puistonvartija/poliisisedät- ja tädit alotti hullun viheltelyn pilliin. Puisto kyllä tyhjeni yllättävän tehokkaasti.
Jardin du Luxembourg

 


Pariisin sekavuudessa , boheemiudessa ja ilmapiirissä on kyllä oma tunnelmansa. Täytyy myöntää. Pohdimme kyllä, että kumpikin on sen verran järjestelmällisyyteen tottunut, että voisi olla loppujen lopuksi aika outoa ja väsyttävää asua Pariisin hulinassa. Ainakin alkuunsa.

Illalla pienestä hyytymisestä huolimatta (kun alla oli ehkä 10h kävelyä ja ihmettelyä) käytiin kurkkimassa vielä Eiffel-tornin iltavalaistus. Ranut (ei enää saatu kahta nakkia mukaan, kun ne oli loppu) ja vikat viinit nassuun ja satojen muiden ihmisten kanssa tunnelman ja valaistuksen ihastelua. Naurettiin katukauppiaiden eri väreissä vilkkuville Eiffel-torneille. Hymy hyytyi, kun Eiffelistä kuoriutui (ilmeisesti tasatunnein) vilkkuva diskopallo. Pimeään Pariisiin ja valaistuun Eiffeliin oli hyvä päättää päivä.
Kaksi hiljaista ja väsynyttä, mutta varmasti onnellista matkaajaa suuntasi metroilla hostellille. 


Olimme varanneet huokeaan (n.25€) hintaan pari punkkaa neljän hengen dormista. Siinä köllötteli ihan mukavasti sen kuutisen tuntia (ainut että yläpunkassa kääntyilessä tuntui, että sänky saattaa hetkenä hyvänsä kääntyä mukana ja itsensä löytää lattialta), kunnes kello soi ja oli aika hypätä aamu kasin junaan (halvin junayhteys sille päivää).
Puolensa olisi kyllä asua Kölnissä tai jossain päin Keski- Eurooppaa. Tuollainen pikkuretki Pariisiinkaan ei tee ihan hullua lovea kukkaroon ja jos junaliput olisi varannut pari kolme kuukautta etukäteen, olisi junaliput saattanut saada ihan naurettavan halvalla (vähän ku Tallinnan tarjousristeilyt!) Katsotaan, mihin tässä eksyy vielä sinä aikana, kun täällä maailmankolkassa seikkailee. 
 
Lisää Pariisin terveisiä kandee tosiaan kattoo täältä, niin ei mun tartte kirjottaa kaikkia samoja asioita uusiks! 

t. Helteen hyydyttämä "ahkera" bloggari
 

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Arkea, juhlaa, penkkiurheilua ja ihmisiä!

Ajattelin, että päivittäisin joka viikko blogia… Aika kuitenkin hujahtaa sen verran nopeaan, että sain kuulumiset kirjoiteltua vasta nyt! Ja tätäkin kirjoitan nyt täällä n. 10-11km korkeudessa Norwegianin tarjotessa wifi-yhteydet,  homma jatkuu Oslossa lennon vaihtoa odotellessa , vapaaehtoistyön valmennusleirillä Tuusulassa ja viimeistelyt kotimatkalla takaisin Kölniin! :D 

Olen siis ollut kuukauden Kölnissä ja nyt tosiaan lentelin takaisin Suomeen viikoksi. Suomen ohjelmassa oli tuo vapaaehtoistyön valmennusleiri (kun se Uusi Seelanti lähestyy), Pieksämäkeä sekä ihmisiä ja ystäviä! Leirillä oli porukkaa 13 eri maasta, koska siellä oli myös Suomessa olleiden vapaaehtoisten loppuleiri. Leirillä käytiin läpi kaikkea hyödyllistä ja tietämisen arvoista tulevaa vapaaehtoisvuotta ajatellen.

Mutta nyt maratonikuulumiset Kölnistä!

Arki on lähtenyt soljumaan hiljalleen töiden ja koulun merkeissä. Sain käytyä ilmoittamassa itseni kaupungin asukkaaksi Kundenzentrumissa. Siellä palvelu oli yhtä nopeaa,vaivatonta ja ystävällistä kuin rakkaassa Kelassa. Vaikka olin varannut ajan etukäteen, niin siellä napotin vuoronumero kourassa, kuten kaikki muutkin. Ennen tätä kesti hetken jos toisen tajuta, että todella tarvitsen sen vuoronumeron. Tiskin takana palvevalla tädillä oli asenteena ”Computer says no.”  Loppujen lopuksi kuitenkin sain mustaa valkoiselle, ja olen nyt virallisesti kölniläinen!

Yliopistoelämää



Tämä asuntola (Kolpinghaus), missä majailen on ns. nuorisoasuntola, missä asuu porukkaa aina 16 vuodesta ylöspäin. Suurin osa on tekemässä jonkin sortin oppisopimusta tai harjoittelua. Itse taidan kuulua siihen senioriosastoon. Täällä järjestetään kaikenmoista tekemistä asukkaille. On muun muassa minigolfia, pääsiäiskoristeiden askartelua, voileipien tekemistä, ruuanlaittoa jne. En ole ehtinyt juurikaan osallistua toimintaan, keilaamassa kävin, kun toimistotäti lähetti oikein sähköpostia siitä. Hieman huonoa omaatuntoa osallistumattomuudesta potien kävin laittamassa nimeni listaan. No sitten illasta mentiin keilaamaan. Asuntolan työntekijä ja kolme muuta minun lisäkseni. Kaksi poikaa ja yksi tyttö, jotka olivat 19-22 -vuotiaita. He puhuivat pääasiassa saksaa ja minä sitten pää pyörällä yritin pysyä perässä. Mutta keilaaminen oli hauskaa ja oli mukava tutustua taas uusiin ihmisiin. Sain jopa kutsun synttärijuhliin!

Loppujen lopuksi en sitten ottanutkaan kuvista ym. Ne kurssit tipahteli hiljalleen pois. Minulla on nyt yksi pakollinen Erasmus-kurssi, Schulsysteme Weltweit- ja Migration & Education –kurssit. Mahdollisesti otan myös vielä yhden viikonloppukurssin. Sitten on saksaa ja vähän lisää saksaa (Deutsch als Fremdsprache). Ensimmäinen tunti siellä oli vähintäänkin mielenkiintoinen! Istuin kiinalaisen pojan vieressä. Hän puhui pääasiassa saksaa (myöhemmin opin, että ymmärrän paremmin hänen saksaansa kuin englantia). Myös opettaja puhui pelkkää saksaa. Ymmärrän kyllä ihan hyvin, mutta se, että pitäisi itse muka vastata jotain saksaksi! Seuraavalla kerralla menin istumaan puolalaisen tytön viereen (joka on tosi mukava!) ja siinä paikalla olen nyt pönöttänyt sen jälkeen. Hieman olen uskaltautunut jo saksaa käyttämään.  Kuitenkin suurin osa asioita ja keskusteluista hoituu englanniksi, niinkin pitkälle, että suurimman osan asioita ajattelen englanniksi ja olen nähnyt myös pari kertaa unta englanniksi!

Pääsiäinen puski päälle hirveää vauhtia. Puutarhapuihin ja jopa hautausmaalla pensaisiin oli ripusteltu värikkäitä pääsiäismunia. Pääsiäinen on aika iso juttu Saksassa. 


Pääsiäisen tullessa saapui myös odotettu vieras Suomesta. Pääsiäisen aikaan koluttiin kaikki turistinähtävyydet.





Suklaamuseo. Onnomnomnonnom.





Rakkauslukkosilta. <3
Eli siis Deutzer Brücke on sillan nimi oikeesti. :)
 
Triangle- näköalatorniin pääsimme toisella yrittämällä, mikä oli hyvä, sillä silloin sää suosi meitä. Aurinko paistoi ja Kölnin maisemat näyttivät vähintääkin upeilta. Näköalatorni oli aika jees juttu ja pääsymaksu hissiin ja ylätasanteelle taisi olla 3 €:n hujakoilla. Siellä oli lasiseinään/pleksiin piirretty aina kyseiselle kohdalle se nähtävyys, mikä horisontista pitäisi löytää. Turistikuvat sieltä ainakin siis sai hienosti!


Köln. <3

Vihdoin päälläni oli sellaiset vaatteet, joilla kehtasin mennä käymään sisällä Tuomiokirkossa. Siellä sitten ihmeteltiin lasimaalauksia ja kirkon suuruutta. On se vaan kyllä mahtava rakennus, eikä sitä tajua, kuinka paljon historiaa tuokin rakennus on nähnyt ja pitää sisällään.








Tehtiin myös rengasmatka Bonnin ja Bad Münstereifelin kautta:












Bad Münstereifel aurinkoisemmassa säässä.


Kävimme myös pääsiäiskonsertissa Kölner Philharmoniella katsomassa Matthäus Passionia. Konsertti ja puitteet olivat kyllä upeat! 



Kaikki hauska loppuu aikanaan ja lähtöaamuna oli tarkoitus tavata Haupbahnhofilla, mutta jostain syystä puhelimeni ei halunnut herättää. Heräsinkin sitten viestiin, että missähän olet? :D No hirveällä kiireellä tuli aamulenkki juostua Ehrenfeldin asemalle ehkä ennätysajassa heräämisestä. Perskules, juna oli jo mennyt! No sitten KVB:n sivuille surffaamaan, että millähän pääsee nopeiten lentokentälle. Paria ratikan ja metron vaihtoa myöhemmin olin vihdoin paikallisjunassa matkalla kohti lentokenttää. Kysyin vielä junassa, että olenhan menossa oikeaan suuntaan. Vastapäätä istuva tyttö kysyi hetken kuluttua varovasti, että onko minulla kaikki kunnossa. Meikittä, hikisenä, räjähtäneenä ja äkkiherätyksen saaneena saattoi ensivaikutelma hyvinkin olla se, että kaikki ei ole mennyt ihan putkeen elämässä. Mutta joka tapauksessa oli tosi kiva, että joku tuntematon nuori tyttö kysyi, olenko kunnossa. Muutenkin täällä on ollu tosi kiva, että ihmiset huomioi lähimmäisiään. Tuntuu, että ihmiset auttavat toisiaan herkemmin ja keskustelevat myös tuntemattomien kanssa (verrattuna Suomeen).

Lisäksi olen harrastanut paljon penkkiurheilua, mitä Suomessa en ole juurikaan tehnyt. Kävin katsomassa FC Köln finaalipeliä. Stadionilla oli 50 -60 000 ihmistä täysin sekaisin jalkapallosta. Kannustuslaulut raikuivat ja ihmisillä oli punaisia paitoja ja kannustushuiveja. Tunnelma on jotain aivan uskomatonta. Köln voitti ja sen jälkeen ihmiset vaan rynnivät kentälle juhlimaan. Kotiin kävellessä autot töötöttivät, liput liehuivat autoista, jopa pyöräilijät soittivat kellojaan. Tunnelma oli jotakin todella hassua, varsinkin, kun itse ei ole koskaan ollut noin fanitunnelmissa. Tällä hetkellä porukka sekoilee mm. tarrakirjojen muodossa vasta (tai JO) kuukauden päästä alkavia MM-kisailuja.


Voitettiin, jee! :)

Tämä urheiluhulluus jatkui Kölner Haien finaalipelillä noin viikon päästä. Siellä katsojia ei tainnut olla kuin 20 000. Valitettavasti tällä kertaa Köln ei voittanut. Tämänkin matsin alussa hallissa soi tunnuslaulut ja kaikki lauloivat mukana. Pimennetyssä hallissa sadat ellei tuhannet sytkärit loivat lisää kisatunnelmaa.


Kölner Haie

Pääsin myös käymään Kölnin eläintarhassa. Siellä tuli moikattua leijonat, gepardit, norsut, seeprat ja kirahvit sekä yksi erityisen omalaatuinen kalakaveri, jolle sai nauraa. Kalakaveria lukuunottamatta eläintarhassa tuli lähinnä surullinen olo. Esimerkiksi gepardi, joka pystyy pinkomaan 100km/h käveli lamaantuneena edes taas häkin reunaa, kaukana villistä ja vapaasta...

Timon! :)






Jokinorsu ja kirahvit.

Kävimme myös sekalaisella sakilla piknikillä vapun aikaan. Mukana oli tuttavia Suomesta, Bulgariasta, Puolasta, Espanjasta sekä Saksasta. Vappua ei varsinaisesti juhlita, mutta täälläkin oli sellainen tapahtuma kun "Tanz in den Mai". Perinteisiin kuului, että jos mies haluaa näyttää, että hän rakastaa ja haluaa sitoutua, kuskaa hän koristellun koivun rakkaansa oven pieleen. Näitä koivuja näkyi siellä sun täällä kaupungilla ja osa koivuista ei ollut mitään pikkurisuja.  

Rakkauskoivu

Täällä on kivaa, kun puistoissa on oikeasti mahdollista hengata ja viettää aikaa. Odotan innolla vielä hieman lämpimämpiä kelejä. Puistoissa on myös mahtavaa lenkeillä. Toisaalta sellainen lenkkeilijä, kun minä, häiriintyy helposti kaikesta siitä mitä tapahtuu ympärillä. Tuntuu, että lenkit ovat lähinnä ihmettelyä ja kummastelua, kun koko ajan tapahtuu ympärillä! :D Mahtavaa on se, että joka viikko tutustuu uusiin ihmisiin ja mikä parasta yleensä ihan huipputyyppeihin. 



Nyt yritän skarpata ja kirjotella vähän useammin kuulumisiani! Ei tule kirjoteltua mitään romaania yhdellä kertaa. :)

Ai niin, nyt mulla on pyörä, millä viilettää pitkin kaupunkia! Jee! Pitää kyllä muistaa ajellessa pysyä tarkkana, kun porkkana!


Heippa hei ensi kertaan! :)